Edustus selvitti ensimmäisen kolmesta
Kourallinen sabahörhöjä oli Hemmingissä todistamassa yllättävänkin jännäksi huipentunutta ottelua Paimion Ruoskaa vastaan. Värikkäiden loppupelien jälkeen taululla komeilivat kotijoukkueen 7-6 voittolukemat. Näin Masku säilytti vielä kaikki kortit omissa käsissään kevään jatkopelejä ajatellen kun jäljellä on kaksi kierrosta.
Maskulta oli jälleen pari profiiliukkoa poissa riveistä erinäisten syiden vuoksi ja tällä kertaa rosterista puuttuivat mm. maestro Salo ja power-forward Tipi. Kahdella ketjulla Masku lähti haastamaan Ruoskan kolmea vastaan. Kuten olettaa saattoi, mitään vauhtihurjastelua ei ollut tarjolla. Masku halusi ja yritti hieroa palloa itsellään mahdollisimman pitkään ja kun Ruoskan karvaus, vaikka korkealla olikin, ei ollut mitään aktiivista niin suurimman osan aikaa peli oli kyttäilyä puolin ja toisin. Avauserä oli aikamoista hohhoijaa-osastoa ja ilman paria maalia katsomossa olisi voinut nukkuakin. Maalitakuu-Karvinen oli uhonsa arvoinen ja tälläsi pelin avausmaalin hieman ennen erän puoltaväliä laita-ajon jälkeen takayläkköön. Reilun neljän minuutin päästä kaksikko Santanen-Varjonen kisutteli Ruoska-puolustuksen parilla syötöllä solmuun ja paroni leipoi Maken lätyn maalinedustalta häkkiin. Tylsä avauserä oli siinä ja Masku oli suvereenisti ajajan paikalla.
Toistakin erää ehdittiin hieroa melkein puoleenväliin ennenkuin alkoi tapahtua. Ensin Ruoska pääsi kokeilemaan miesylivoimalla kavennusta. Ruoskan pelin sielu Mattila sai YV:n aikana yrittää samaa poikittaissyöttöä maalinkulmalle kolme kertaa tuloksetta, mutta juuri kun Masku pääsi viiteen mieheen sama passi löysi neljännellä kerralla takatolpille ja 2-1. Masku kuittasi omalla ylivoimallaan hetkeä myöhemmin, kun Paroni osui Joonaksen poikittaissyötöstä. Ja vain minuuttia myöhemmin Joonas itse oli maalinteossa kun ykkösnyrkki sahasi taas Ruoskan alakerran paloiksi. Sama ykkösnyrkki aiheutti keskialueen hassillaan Ruoskan kavennuksen muutama minuutti tästä; Kumpulainen pääsi laidalta karkuun ja läväytti pallon alakulmaan. Kolmanteen erään lukemista 4-2.
Kolmannen erän alussa vietettin sydämellisesti ystävänpäivää ja lahjoja jaettiin puolin ja toisin. Ensin maskuhyökkääjä lahjoitti pallon taaksepäin kohti omaa maalia ja reikäpallo päätyi suoraan Kumpulaisen lapaan ja pallo rysään. Hetkeä myöhemmin vieraat olivat hövelillä tuulella ja Karvinen sai maistaa tätä kohteliaisuutta ja Masku meni 5-3-johtoon. Pari minuuttia myöhemmin tuplalahjan sai korjata vieraiden Jaakkola, jolle pakki ensin menetti keskialueella helposti pallon jonka jälkeen Maskun maalissa pelannut Aromaakin oli antelias ja hörppäsi heppoisen vedon verkkoon. Mutta onneksi Maskulla on Paroni Santanen joka jälleen otti kentällä teräsmiesviitan harteilleen ja ratkaisi pelin lähes yksin. Ensin ketjunsa avulla hyvä karvaus, jonka jälkeen Kosken reboundista rauhallinen kierto koko Ruoska-pakan ja maalivahdin ulottumattomiin ja pallo rauhassa reppuun. Hetkeä myöhemmin Varjosen kanssa pientä seisoskelua ja pallottelua Ruoska-puolustuksen keskellä ja lopulta Make sai laittaa rauhassa pallon pömpeliin. Joku ehkä jo luuli että se oli siinä; no ei tietenkään ollut.
Ystävänpäivän hengessä alettiin jakelemaan pusuja ja niitä jakeli kohtalaisen rumasti kotijoukkueen pakit. Huilu-Kostamolla oli jo aiemmin pelissä selvästi sapettanut pieni mailalla kopsuttelu jalkoihin ja mies ilmeisesti oli päättänyt antaa jossain kohtaa hiukan takaisin. Hoikan kolaamaksi joutunut Ruoska-hyökkäjä painui sen verran vaarallisen näköisesti kohti päätylautoja että tuomaripari päätti palkita Jounin vitosella, mikä oli tilanne huomioiden ihan ok; ehkä ylemmillä tahoilla ja hiukan fyysisemmässä pelissä olisi selvinnyt kakkosella, mutta nyt näin. Alivoimaa kestettiin yhdestä Luomanperän tolppakudista huolimatta hyvin 3 minuuttia, mutta sitten tapahtui lyhyessä ajassa pikkaisen liikaa kotijoukkueen kannalta. Ensin ryntäiltiin alivoimaneliöstä oikein kolmen miehen voimin ulos, jolloin Ruoska-ukot siirsivät kuulan näyttävästi punakonetyyliin tyhjiin. Ja vain 12 sekuntia myöhemmin ruma merkkausvirhe jätti Jaakkolan vapaaksi takatolpille, jonne Mattilan määrämittainen lätty armotta löysi. Näin oltiinkin äkkiä 7-6- tilanteessa ja peliaikaa reilut neljä minuuttia jäljellä. Pari hässäkkää Ruoska sai järjestettyä Maskun maalin edustalle, mutta hyvin kotijoukkue sai pallon purettua pois. Ja kun kerran pusuja oli alettu jakelemaan niin niitähän jaettiin sitten lisää. Tällä kertaa sakkokassan kasvattamista harrasti Juse, jonka jyräys Ruoska-hyökkääjän yli oli punaisen kortin arvoinen ja näin Masku sai vielä painaa viimeiset 17 sekuntia alivoimalla. Yhtään vetoa maalille asti Ruoska ei enää saanut ja se viimeinenkin lähti sekunti liian myöhään, kun summeri oli jo ehtinyt pärähtää vaikka toinen tuomareista ehtikin maalia näyttämään. Toimitsijoilta tarkistettuaan tuomarilta tuli täysin oikea ei maalia-osoitus ja näin pisteet jäivät Maskuun.
Näinollen Masku jatkaa taisteluaan pudotuspelipaikasta ja Ruoska taisteluaan sarjapaikan varmistamisesta ilman karsintoja. Ottelun hahmoja kotijoukkueen osalta olivat vaarallista peliä molemmissa päissä esittänyt Santanen jolle hyvää tulitukea tarjoili Varjosen Make. Myös tähdistöön valitut Karvinen ja Nurminen olivat hyvin esillä. Ottelun parhaina palkittiin Maskun Mikael Santanen ja Ruoskan Jani Kumpulainen. Kalustetalon tähdet; 3 tähteä Mikael Santanen, 2 tähteä Joonas Nurminen ja yksi tähti Janne Karvinen. Jännitysnäytelmän toinen ja ehkä ratkaiseva osa taistellaan ensi perjantaina Hemmingissä kun Masku saa vastaansa siitä pisteen päässä olevan Pyövelit. Molemmilla joukkueilla on ns. pakkovoiton paikka; mikäs sen hauskempaa. Kaikki siis jännittämään tätä koitosta hallille klo 19 alkaen.
Kalu-Kääkkä








