Kaarinan Lainvartijat saapuvat kylään ensimmäisessä kotipelissä
Edustusjoukkueen kausi pyörähtää käyntiin kotiotteluiden osalta tulevana sunnuntaina, kun Kaarinan ylpeys Sheriffs saapuu kylään Hemminkiin.
Tämän vuoden sheriffs -joukkue on ainakin allekirjoittaneelle pienoinen mysteeri. Tiedossa on, että lähtijöitä on ollut runsaasti, mutta myös tulijoita. Jo yksistään liigasta paluun Kaarinaan tehnyt Perälä lisää joukkueen potentiaalia huomattavasti. Muutenkin joukkueen puolustus vaikuttaisi olevan ainakin paperilla sarjan kovimpia ellei kovin, sekä pallollisena että pallottomana. Joukkueen hyökkäyskalusto on sitten enemmänkin kysymysmerkki. Lukuun ottamatta herroja Rouhiaista ja Ojalaa on hyökkäys suhteellisen tuntematon, ainakin allekirjoittaneelle. Joukkueen valmennuksesta vastaa tällä kaudella naisten maajoukkueen valmentaja Matti Kaipio eli sekin puoli on luultavasti kunnossa.
Edustuksen viikko on sujunut harjoitellun merkeissä. Huhujen mukaan harjoituksissa on nähty väkeä ennätyksellisen paljon. Harjoituksissa on kuulemma painotettu ”saarella” tehtyjen virheiden välttämistä. Nähtäväksi jääkin, onko valmennus saanut taottua asiat nuorenpien sotureiden kaaliin (ja vähän vanhempienkin). Ikäviä uutisiakin viikko toi tullessaan, kun pappa teloi harjoituksissa selkänsä pahanlaisesti. Kiitos tästä kuuluu sille, joka oli levittänyt kuutioittain hiekkaa sb-areenan kentälle. Muuten äijät ovat kuitenkin suurin piirtein kunnossa eli kohtalaisen hyvät asetelmat on otteluun lähteä.
Sheriffit hävisivät ensimmäisen ottelunsa maskulaisten tavoin, joten olettaa saattaa, että molemmilla riittää varmasti halua ottaa ensimmäiset pisteet plakkariin. Nyt siis kaikki hallille sunnuntaina kello 18.30 kannustamaan äijät kahteen pisteeseen. Nyt on äijät aika laittaa iso vaihde silmään!!
-Kääkän kaveri








