M2 uudistunein kasvoin uuteen kauteen
Miesten kakkosjoukkue aloittaa tulevan salibandykauden mittelöt tämän viikon lauantaina kohtaamalla Turussa Leaf Areenalla Turun Vaappuankat kello 12. SBS Masku uudisti täksi kaudeksi koko miesten seuraorganisaationsa, sillä tänä vuonna seuraan perustettiin myös miesten kolmosjoukkue, joka aloittaa taipaleensa viitosdivisioonasta. Kolmosjoukkueen rungon muodostavat edesmenneen Lemun Visan salibandyporukan vanhat kehäketut. Uuden joukkueen perustaminen tarkoitti myös sitä, että pelaajia saadaan ohjattua entistä paremmin omien intressiensä ja pelillisten avujensa mukaisiin joukkueisiin. Lisäksi uudistus avaa mahdollisuuksia yli-ikäisiksi tuleville junioripelaajille, joille resurssit eivät miesten edustukseen asti riitä.
Joukkueuudistusten myötä myös ns. vanha miesten kakkosjoukkueen pelaajarunko pantiin totaaliremonttiin. Legendaarisen M2-manageri Timo Larkelan vanavedessä miesten kolmosjoukkueeseen siirtyi vanhasta kakkosjoukkueesta aimo annos konkareita ja muutama miesten peleistä kokemusta hakeva juniorikin. Miesten kakkosen uudeksi manageriksi nousi pitkään seurassa toiminut Jani Peltonen. Koko joukkueen toiminnallinen ajatus muutettiin astetta urheilullisemmaksi ja pelikurin myötä toivottavasti myös joukkueen ilme kentällä tulee olemaan entistä iloisempi ja taistelevampi. Uskonkin, että joukkueen esitykset ovat ensi kaudella todennäköisesti urheilullisempia ja taitavampia kuin koskaan aiemmin. Uudella toiminta-ajatuksella manageri Peltonen onnistui vakuuttamaan vanhan kakkosjoukkueen rungon ja kun pelaajaneuvottelut tuntuivat napsahtavan kerta toisensa jälkeen nappiin voidaan ajatella, että M2 tulee toimimaan varmasti lohkonsa mustana hevosena tulevalla kaudella. Uusina pelaajina joukkuetta tulevat täydentämään seuraan palaavat vanhat edustuskapteenit Tuomas Kaskinen ja Matti Pullinen (Kalkkilan Majakka, 3-div.), pitkään aiemmin seuraa edustanut Tomi "Suti" Suna (SBS Wirmo, 2-div.), pari vuotta sitten edustuksessa lopettanut Lauri "Leka" Nieminen, Sami Riikonen (TBS, 3-div.) ja miesten edustuksesta yllättäen siirtyvät Markus Varjonen ja Ville Tuominen. Lisäksi parin pelaajan kanssa käydään neuvotteluja kauden kynnyksen loppumetreille asti. Positiivista on ollut huomata, että joukkueeseen tuntuu olevan halukkaita enemmän kuin 15 pelaajan rinkiin voidaan ottaa. Lisäksi tarvittaessa joukkuetta täydennetään seuran vanhimmilla junioripelaajilla.
Joukkueen valmennus hoidetaan tulevalla kaudella pelaajavalmentaja ringillä, johon kuuluvat Manageri Peltonen, Kaskinen ja Pullinen. Lisäksi valmennusasiantuntijana toimii myös pelaajana oleva Tuomo "Tolppa" Salo. Valmennuksen näkökulmasta voidaan todeta, että joukkueen sisällä on havaittavissa todella positiivista paloa ja tunnelmakauden alla on kutkuttava. Peli kehittyy harjoitus harjoituksella, vaikka yhteiset harjoitukset voidaan laskea kahden käden sormilla ja pelaajaringissä on prosentuaalisesti iso liuta uusia pelureita. Jouluun mennessä toivottavasti peli on uomissaan ja sarjataulukkoakin uskalletaan katsoa silmästä silmään. M2 pelaa ennen kauden alkua yhden harjoitusottelun samassa lohkossa pelaavia Yrmyjä vastaan. Saunailtoja ja hauskoja pelikokemuksia odotellessa, katsotaan mitä tuleva kausi tuo tullessaan!
M2 vs. Turun Vaappuankat Leaf Areenalla lauantaina 18.9.2010 klo 12. Teretulemast!
-SALME SIPSUTTAJA-
Ps. Kalu-Kääkkä, EI koskaan
Pss. Joukkueen lääkärin, hierojan, fysioterapeutin, kuljettajan, kokin, DJ:n, varainhankkijan toimet ovat vielä avoimina. Kirjalliset hakemukset kuvan ja CV:n kera pyydetään toimittamaan managerille pikaisesti. Kaikkiin toimiin riittää hyvä muodollinen pätevyys








