17. Elo

Masku Cup avaa salibandykauden

Kahdeksannen kerran järjestettävä Masku Cup avaa tuttuun tyyliin salibandykauden tulevana viikonloppuna. SBS Maskun järjestämässä miesten turnauksessa on mukana kahdeksan joukkuetta.

Pelit käynnistyvät lauantaina aamuyhdeksältä poikkeuksellisesti Leaf Areenalla, koska Hemmingin liikuntahalli on Maskun päivien tapahtumapaikkana. Turnauksen seitsemän ensimmäistä ottelua pelataan Turussa.

Hemmingin hallissa on luvassa lauantaina viisi matsia kello 16.15 alkaen. Illan päättää alkulohkojen herkkupala, kun vanhat kaverukset SBS Masku ja mynämäkeläinen SBS Wirmo astelevat samaan lootaan kello 20.15 alkavassa kamppailussa.

Sunnuntaina turnaus jatkuu kello 11 Hemmingissä pudotuspeleillä. Masku Cup huipentuu kello 18 alkavaan loppuotteluun. Viime vuoden voittoa puolustaa Turun Palloseuran kakkosjoukkue.

Maskun ja Wirmon kanssa samassa alkulohkossa pelaavat FBC Turun kakkosjoukkue ja porilaisen FBT Karhujen Akatemia. Toisessa lohkossa palloilevat TPS:n kakkosen lisäksi Karhukopla Säkylästä, SalBa Raumalta ja Hämeenkadun Pyövelit Turusta.

Masku Cupista haetaan samalla asetelmia alkavaan sarjakauteen, sillä kahdeksasta joukkueesta kuusi pelaa samassa kakkosdivisioonan lohkossa. Karhujen pelipaikka on A-junnujen SM-sarjassa ja Pyöveleiden kolmosdivarissa.

Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä

Yhteistyössä

Lähivakuutus Plus Katsastus Adidas RakennusAulio K-Market Masku Fatpipe Sportia World Mylly Maskun Kalustetalo OP