19. Tammi

Masku löi SalPan järkevällä esityksellä

Edustus lähti peliin normaaliin tapaansa kolmella ketjulla ja kahdella pakkiparilla. Maalissa aloitti viime aikoina vahvasti esiintynyt Riikonen. Avauserän ensimmäiset 10 minuuttia mentiin maskulaisten pillin mukaan, eikä salolaisten jalka ja ajatus näyttänyt olevan parhaalla tasolla. Avausmaalin järkkäsi Suti, joka karkasi Markuksen kanssa 2-1-hyökkäykseen ja Make sai pistää pallon tyhjiin Sutin hyvästä tarjoilusta seitsemän minuutin kohdalla. Sama hyökkäystrio jatkoi hyviä esityksiään seuraavassa vaihdossaan, jossa Anan passista Suti siirsi Maskun 2-0- johtoon. Heti perään Masku pääsi kokeilemaan ylivoimansa toimivuutta, mutta mitään tuhannen taalan paikkoja ei YV luonut joten se siitä. Erän loppupuoli oli enemmän SalPan hallintaa ja kavennus syntyi tehokaksikon Forsman-Lastunen 2-1-hyökkäyksen päätteeksi.
 
Toisessa erässä vauhti lisääntyi ja tilanteita syntyi molempiin päihin enemmän. Jälleen avauskymmenminuuttinen mentiin maskulaisten tahdissa. Erän alussa Lekan johtama vitja sai painetta salolaispäätyyn ja Suojasen syötöstä Aittala pääsi viimeistelemään mielipaikaltaan Maskun johdoksi 3-1. Heti perään pelattiin 2 minuuttia ylivoimaakin, mutta edelleen laihoin tuloksin. Vajaan 7 minuutin kohdalla maskulaiset saivat lisää ilonaiheita, kun Sutin syötöstä Halminen tälläsi pallon etukulmasta sisään. Tämän jälkeen ote siirtyi jälleen pikkuhiljaa Salolaisille. Kavennus syntyikin 4 minuuttia ennen erätaukoa Pekkalan toimesta.
 
Kolmanteen erään oli tarkoitus lähteä kerrankin pitämään saavutettu johto ja pelaamaan puolustuksen kautta. Salolaiset olivat jo toisessa erässä nostaneet karvaustaan ja sama trendi jatkui kolmannessa erässä.  Tämä avasi maskulaisille monta hyvää vastaiskupaikkaa ja sellaisen Masku käytti heti erän alussa hyväksi. Keskialueen katkon jälkeen Suvalan vetosyötön ohjasi verkon perille Pappa. Muutama minuutti myöhemmin Piispa sai pallon haltuunsa omalla puolustusalueella ja singahti tuttuun tyyliinsä keskialueen yli. Napakka ranneveto yllätti salolaisveskan ja Masku siirtyi jo 6-2- johtoon. Tämän jälkeen Masku jatkoi järkevällä pelillä, rauhallisesti halliten. Muutaman vaarallisen tilanteen Salo sai aikaiseksi, mutta koko pelin vahvasti pelannut Riikonen piti pintansa. Toki paikkoja siunaantui maskulaisillekin, mutta muutaman Urheiluruutu-torjunnan esitteli myös Salon Kallioniemi. Kauden ehjimmän esityksensä pelannut Masku korjasi lopulta 2 pistettä siis lukemin 6-2. Koko joukkue pelasi hienon ottelun ja jaksoi tehdä töitä täydet 60 minuuttia eikä salolaisille annettu mitään ilmaiseksi. Maalivahti Riikonen ja koko puolustusnelikkö pelasi maagisesti, 2 päästettyä maalia on kova sana. Lisäksi pakit pistivät 3 kertaa verkon tötterölle toisessa päässä, joten aika lähellä täydellistä oli päivän suoritus. Myös hyökkäystriot onnistuivat hyvin, parhaiten pelinsä sai pyörimään Anan ketju, Suti ja Make laitureinaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa peliä Wirmoa vastaan ensi perjantaina. Ottelun parhaina palkittiin Salon selkeästi parhaalla asenteella ollut Antti Nurminen sekä kotijoukkueesta Tomi Suna. Maskun kalustetalon tähdet jakautuivat seuraavasti; 3 tähteä Tomi Suna, 2 tähteä; Antti Salo ja 1 tähti; Lauri Huovinen. Hyvä äijät!
 
Kalu-Kääkkä 

Yhteistyössä

K-Market Masku Sportia World Mylly Lähivakuutus Adidas Plus Katsastus OP RakennusAulio Fatpipe Maskun Kalustetalo