MM-vieras salibandyjuhlassa

SBS Maskun salibandyväki sai sunnuntaina kauden päätösjuhlaansa vieraita lajin huipulta, kun Turun Palloseuran liigamiehistön pelurit Kari Koskelainen ja Antti Kauppinen saapuivat jakamaan junnupalkintoja. Kaksikosta Koskelainen kuuluu siihen harvalukuiseen suomalaisjoukkoon, joka voi tituleerata itseään salibandyn maailmanmestariksi.
- Ensi kaudeksi lähden pelaamaan Sveitsiin ainakin vuodeksi tai ehkä kahdeksi. Salibandyn treenaaminen on muuttunut lajin alkuajoista niin, että nyt homma on ympärivuotista. Kauden jälkeen oli parin viikon loma ennen kesäharjoitusten alkua. Kesällä ohjelmassa on muun muassa tennistä, jalkapalloa ja muita lajeja, Koskelainen totesi.
Juhlassa palkittiin vuoden seuratoimijana Joanna Lauren, vuoden miespelaajana Antti Salo, vuoden naispelaajana Liisa Lehto, vuoden junnupelaajana Olli Lauren sekä vuoden valmentajina Mika Lauren ja Mika Rantasalo. Lisäksi Tomi Suna vei ykkössijan Maskun Kalustetalon tähtikisassa, jota käytiin miesten edustusjoukkueen peleissä.

Juniorijoukkueiden pelaajille jaettiin kausipalkinnot ja lisäksi jokaisesta junnujen sarjajoukkueesta palkittiin vuoden pelaaja, vuoden kehittyjä ja vuoden joukkuepelaaja.
Vuoden pelaajan tittelin saivat Milla Nordlund, Teemu Lintunen, Joel Tuomialho, Aleksanteri Heino, Olli Lauren, Eetu Louhisola, Viljo Ristimäki ja Joni Huhtanen.
Vuoden kehittyjiksi nimettiin Susan Raiski, Aleksi Uusitalo, Eemeli Rantasalo, Teemu Hellevaara, Mikael Kylänpää, Ville Haverinen, Niko Tammisto ja Ville Tuominen.
Vuoden joukkuepelaajia ovat Daniela Laine, Eero Tuominen, Santeri Isotalo, Jerry Jämsen, Riku Finnilä, Niko Penttilä, Juho Niinivirta ja Arttu Haapanala.
Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä




