22. Marras

Nelkkutaistovoitto anoppilassa

Nakkila = anoppila = paratiisi...ja siellä SBS Maskun C94-pojat ottivat lauantaina taisteluvoiton isäntäseurasta NTK:sta niukasti maalein 5-4. Se harmaahiuksinen pölö kuumenee näissä lasten/nuorten leikkipeleissä noin kerran viidessä vuodessa, mutta nyt kiehahti ihan turhaan. Vielä kerran nöyrä anteeksipyyntö tuomareilta, vaikka sen heille jo pelin jälkeen kyseinen vanhus esittikin.

Lisäpotkua NTK-matsiin antoi isäntäjoukkueen valmentajan ansiokas ennakkoanalyysi siitä, millä joukkueella on mukavimmat mahikset kivuta alkulohkon kolmospaikalle ja samalla ylempään loppusarjaan. Tässä ennakoinnissa Maskun näkymät arvioitiin suunnilleen nollan paikkeille tai peräti pakkasen puolelle. Jostakin syystä joukkue ei halunnut tuollaiseen höpinään uskoa.

Maskun ja NTK:n kahinasta muodostui varsinainen jännitysnäytelmä, jossa nakkilalaisesta ulkoilmalenkkeilystä piristynyt Maskun fanijoukkokin availi jo suutaan varsin äänekkäästi. Turhaan eivät sällit käyneet taiston tauottua kiittämässä kannustuksesta.

Avauserässä Masku johti kahteen otteeseen, mutta Nakkila tuli ensimmäisen kerran tasoihin pitkän painostuksen päätteeksi ja vielä toistamiseen muutamaa sekuntia ennen taukoa. Toisessa erässä NTK siirtyi puolestaan johtoon, ennen kuin Masku käytti loppuhetket hyväkseen ja tasoitti.

Kolmannessa erässä Masku piti pitkään piikkipaikkaa alkuminuuttien osuman turvin, kunnes päästiin dramaattiseen loppuhuipennukseen. Peliä oli jäljellä kaksi ja puoli minuuttia, kun NTK kiri taas rinnalle. Tästä kului muutama sekunti ja tapahtui seuraavaa: NTK-peluri tuuppasi Maskun miehen nurin sääntöjen vastaisesti ja sai tempustaan kahden minuutin rangaistuksen, jota säännöistä mitään ymmärtämätön maskulaistaustahenkilö yritti ääliömäisesti protestoimalla venyttää viideksi minuutiksi. Harmi, ettei kyseistä heppua ajettu punaisella kortilla katsomon puolelle tai mieluummin ulos hallista.

Mutta sitten se ratkaisu: maskulaiset pyörittivät maltillisesti ylivoimakuviota ja kun rangaistusta oli kulunut 41 sekuntia, Nakkilan puolustusmuurista löytyi pallon kokoinen kolo, jonka kautta peliväline matkasi verkon perukoille saakka. Kun niukka yhden maalin etumatka pystyttiin pitämään ikuisuudelta tuntuneiden loppuhetkien ajan, jännäri päättyi maskulaisten villiin voittotanssiin.

Ekassa pelissä ei tanssahteluun sitten aihetta ollutkaan. Silloin tällöin SBS Masku on kyennyt haastamaan lohkokärkeen lukeutuvan SB Naantalia kunnon kisaan, mutta nyt rumasti köniin tuli maalein 1-10. Tasaisen alun jälkeen Naantali sai avausmaalin vielä pienoisella tuuripompulla, mutta sitten ensimmäisen erän lopusta alkaen kaupunkilaiset järjestivät maalaismouhoille salibandyn oppitunnin. Kyyti oli kalsaa, kun Maskun verkko heilui kolme kertaa puolessa minuutissa.

Ottelun puolivälissä tilanne oli maskulaisittain synkeä, kun Naantali johti jo yhdeksällä maalilla. Tahti kuitenkin rauhoittui ja päätöserässä Masku sai sentään laihaksi lohduksi yhden maalin.

Alkulohko pelataan päätökseen lauantaina 13.12. Turussa Räntämäen hallissa, jossa Masku saa vastaansa molemmat Karhujen joukkueet. Maskulla on vielä ainakin ohut mahdollisuus nousta taulukossa kolmospaikalle. 

Vesku 

Yhteistyössä

Adidas Fatpipe OP Maskun Kalustetalo Sportia World Mylly Plus Katsastus K-Market Masku Lähivakuutus RakennusAulio