16. Marras

Nelkuille tasuripinna

SBS Maskun C94-pojat joutuivat tyytymään hyvästä tsempistä huolimatta yhteen tasuripinnaan, kun sarjamatsit jatkuivat lauantaina Hemmingin liikuntahallissa. Joukkue kärsi tappion TPS Mustalle maalein 4-6, mutta Karhut Redsin kanssa päädyttiin tasapeliin värikkäiden vaiheiden jälkeen numeroin 8-8.

Masku lähti hakemaan turnauspäivän ensimmäisessä matsissa revanssia Tepsistä, jolta tuli rumasti turpiin sarja-avauksessa Naantalissa. Räväkkä alku tuottikin johto-osuman jo parin minuutin palloilun jälkeen, mutta ensimmäisen erän lopulla TPS onnistui kahdesti. Toisessa erässä isäntäjoukkue siirtyi uudelleen johtoon, kunnes koitti synkkä viimeinen minuutti: Tepsille taas kaksi maalia ja piikkipaikka ennen päätöserää.

Heti viimeisen erän alussa Masku sai kaverilta apuja, kun tepsiläiset sohivat pallon omaan verkkoon. Maskulaisittain harmillisesti kolmas erä oli kopio kahdesta aiemmasta, kun jälleen kerran TPS-sällit pääsivät kahteen otteeseen tuulettamaan maalia.

Toisessa ottelussa porilaistiimiä vastaan Masku oli ekan erän tappiolla 0-1, mutta tauon jälkeen alkoi kotijoukkueen ilotulitus. Kakkoserässä uusi maalibiisi kajahteli Hemmingissä peräti kuusi kertaa. Ei siis ihme, että maalimusasta seonnut ja mikrofonin johtoon sotkeutunut kuuluttaja meinasi väkisin lopettaa ottelun jo kahden erän jälkeen. Kun Karhuillekin kirjattiin pari osumaa, viimeiseen varttiin lähdettiin Maskun turvallisen tuntuisessa kolmen maalin johtoasemassa.

Lopussa Maskun voittohaaveet kariutuivat lähinnä jäähyilyyn. Ensin tuomari vislasi kaksi plus kaksi minuuttia ja sitten heilahti viiden minuutin rangaistuksen kylkiäisiksi punainen kortti. Vaikka Masku kykeni kuittaamaan Karhujen kaksi ylivoimamaalia viimeistelemällä kahdesti alivoimalla, niin silti vastustaja imi etumatkan kiinni ja tuli lopulta jakamaan sarjapinnat.

Tämän viikon lauantaina SBS Masku tekee linjuriautolla syysretken Nakkilan sympaattiseen keinutuoli- ja nahkiaispitäjään. Ensin vastaan tulee lohkon kärkijoukkue SB Naantali ja sitten kohdataan jälleen kerran sukulaiskansojen taistossa, elämää suuremmassa ottelussa Nakkilan Tennisklubi.

Vesku