Ool Tö Pest Kööls
SBS Maskun uudistuneen naisjoukkueen keskuudessa vallitsee niin vahva kotiseutuhenki, että lauantain kotiturnaukseen valittiin maalibiisiksi tavallaan maskulaista hevirokkituotantoa. Yhdeksän maalin kunniaksi Hemmingin liikuntahallissa ei siis veisattu Hemminki Maskulaisen hittivirsiä, vaan kuunneltiin ex-maskulaisen Esa Pentti Juhani Mäkelän tulkintaa legendaarisesta Ool Tö Pest Kööls -rallatuksesta.
Aamun valokuvaussessiota varten naamaan suditut meikit karisivat avausottelussa, jossa edustusnaiset todistivat pelkäksi potaskaksi väitteet, joiden mukaan joukkue ei osaisi tehdä maaleja. Vastassa ollut turkulainen Penalty Chicks joutui maskulaispyöritykseen, joka tuotti murskavoiton maalein 7-0. Hulppeampaankin maaliriehaan olisi ollut mahdollisuuksia, sillä tekopaikkoja riitti myös tuhlattaviksi. Rangaistustiput taisivat saada kolmen vartin aikana vain neljä kutia kohti maskulaispömpeliä.
Erityisen ilahduttava tieto löytyy ottelun pöytäkirjasta, jonka mukaan peräti kymmenen peluria merkkautti itselleen tehopinnan. Listassa on leidejä, jotka saalistivat uransa ensimmäisen tehomerkinnän Suomen Salibandyliiton virallisisssa sarjapeleissä.
Pitkän paussin jälkeen toiseen matsiin asettui vastaan sarjan vahvasti aloittanut salolainen HuKu, joka tunnetaan salibandymaailmassa myös nimellä Huvinsa Kullakin. Tasaisen alun jälkeen salottarien tarkat vedot alkoivat upota Maskun maaliin siihen tahtiin, että haaveet lisäpinnojen metsästyksestä saatiin haudata. Tappio kirjattiin lopulta numeroin 2-7.
Joukkue kiittää Mikaa, joka tuurasi ansiokkaasti vakituista valmennusjohtoa. Jostakin joukkueenjohtaja-kapteeni näitä apuvoimia löytää.
SBS Masku jatkaa taistoaan naisten nelosdivarissa itsenäisyyspäivänä Porin Colosseumilla, jossa testataan satakuntalaisjoukkueiden Kankaanpään Salibandyn ja Karhut 2:n taidot.
Vesku
PS. tiettävästi maalibiisin valintaan ei vaikuttanut ainakaan ratkaisevasti se, että laulun esittäjä ja joukkueen rahastonhoitaja ovat tuttuja keskenään. Kävi nimittäin niin, että muutama vuosi sitten nykyinen rahastonhoitaja pompotteli jälkikasvunsa kanssa rantapalloa Maskun Rivieran biitsillä. Käsittämättömällä tavalla pallo karkasi siinä tuhannen peräkkäisen kosketuksen kieppeillä ja vieri lähistöllä loikoilleen laulajan viltille.
- Sori, nykyinen rahastonhoitaja totesi.
- Ei se mitään, laulaja vastasi.
Että sillä tavalla tuttu jannu tuo Redfordin Ressu.