20. Huhti

Peikkolauma läksytti Maskua

Kevään viimeisessä salibandyottelussa SBS Masku sai vastaansa haasteottelussa Vuorenpään Peikkojen naftaliinista kaivetun All Stars -ryhmän. Maestro Pentti Kaskisen tartuttua puhelimen kahvaan kolmessa päivässä oli kasassa 19-miehinen pelaajisto ja parisen viikkoa aikaa leipoa tiimi iskukuntoon.

Valtaosa kutsutuista pelailee yhä alemmissa sarjoissa, mutta mukaan mahtui muutama konkarikin, joiden pelivälineet olivat olleet vinttien koukuissa jo vuosien ajan. Mihinkään harjoitusotteluihin ei aikataulusta johtuen ollut mahdollisuuksia. Muutamat kenttäharjoitukset ja palaverit pystyttiin pitämään, sitten turboahdin päälle ja baanalle.

Heti on tehtävä selväksi, ettei paikalle saapunut vähämääräinen yleisö saanut nähdäkseen mahakkaiden jäähdyttelijöiden sählykamppailua, vaan ottelusta muodostui oiva salibandyottelu, joka oli kaiken kaikkiaan ihan mukaansa tempaavaa katseltavaa.

Maskulla oli heittää ensiesiintymiseen kotiyleisölle useampikin nk. try out -pelaaja: muun muassa liigakokemusta omaavat Jani Kaksonen ja Michael Fager sekä kotiseudullaan häärinyt Pasi Varjonen FBC Turusta. Vastaavasti Maskun edustusjoukkueesta peikkoryhmässä oli kolme ex-vupelaista.

 

Kolmen minuutin pelin jälkeen Pasi Varjonen avasi upealla kääntölaukauksella maalitilinsä mahdollisesti tulevan kauden seurassaan. Siihen ne hienoudet jokseenkin päättyivätkin.

Peikkojen tasoituksen jälkeen Masku ei päässyt kertaakaan piikkipaikalle. Ainoastaan hetken toisen erän alussa taplattiin tasanumeroissa. Peikot veivät ensimmäisen jakson nimiinsä 3-2. Kahden erän jälkeen valotaulu kertoi karua kieltään, sillä tauolle asteltiin vuorenpeikkojen komennossa 7-4.

Eikä tahti muuttunut päätösjaksollakaan, maskulaisille se kirjattiin takaiskuksi maalein 1-2. Latautunut peikkolauma uhrautui tiivisti ja käytti ajoittain jopa neljää ehjää kentällistä. Se jos mikä puri vastustajaan.

Maskun hyökkäykset kilpistyivät jatkuvasti onnistuneesti pelanneeseen peikkopakistoon ja maalivahtipeliin. Kun hyökkäys kaiken lisäksi toimi moitteettomasti, tuli Waterloosta täydellinen. Valssin loppunumerot olivat 9-5 Peikoille.

 

Jossitteluun tai vaihtoehtolöpinöihin ei ollut aihetta sen enempää ottelun jälkeenkään. Kyllä kakkosdivarilaiset saivat tuntea sen, ettei takki auki kannata laatikkoon milloinkaan kivuta.

Ottelu antoi kuvan ja näytöksen siitä, kuinka suuri on tahdon merkitys lopputulokseen. Yleisön joukosta valittu pyttykerho nimesi ottelun parhaiksi pelaajiksi ehdottoman oikeutetusti Jani Kaksosen ja karvakorvista Juho Niileksen, jotka pokkasivat otteluisäntien lahjoittamat palkinnot.

Joillekin oli ilmeisen vaikeaa nieltävää se, kuinkas tässä nyt näin kävi. Hiukan happea aivojen kirkastamiseksi. Lähes tulkoon kaikki kentällä kirmanneet nuorukaiset olivat SBS Maskun pelureita. Sehän kertoo nuoresta lajikulttuurista pelkkää oikein tekemisen onnistumista.

Kalle Suominen

Yhteistyössä

Adidas RakennusAulio Fatpipe Lähivakuutus OP K-Market Masku Sportia World Mylly Plus Katsastus Maskun Kalustetalo