Pensseli-setä Santanen jatkoajan sankari
Maskun ja Wirmon kohtaamiset kakkosdivarin taistoissa ovat tarjonneet joka kerta kohtalaisen viihdyttävää ja ennen kaikkea jännittävää vääntöä. Kauden ennätysyleisön ei tarvinnut pettyä tälläkään kertaa, sillä pelissä nähtiin urheilun tunnetta ja dramatiikkaa parhaimmillaan. Masku otti monien käänteiden jälkeen maukkaan jatkoaikavoiton Santasen maalilla ja karsintapaikka ylöspäin on edelleen mahdollinen (joskaan ei ihan omissa käsissä). Ottelu oli alusta asti hienoista kotijoukkueen hallintaa. Ihan pelin ensimmäisissä vaihdoissa parhaat maalintekopaikat missasi kuitenkin Wirmon Österholm, jolla oli parikin avointa paikkaa viedä vieraat johtoon. Muuten Masku oli hallitsevampi osapuoli ja kun vieraiden ykkösnyrkkikin Varjosen johdolla oli hieman kohmeessa, niin peliä vei pääsääntöisesti kotijoukkue. Avausmaali nähtiin avauserän puolivälissä, kun Wirmon korkea karvaus pelataan nätisti auki kuin ladon ovi ja 2-1-hyökkäykseen kirmannut Halminen tarjoili Makelle avopaikan, josta mies ei erehtynyt. Viimeisen viiden minuutin aikana verkko pöllysi tasaisesti molemmissa päissä. Ensin Maskun koko kauden kangerrellut ylivoima sai homman rullaamaan ja huilunsa vireeseen saanut Kostamo tälläsi unelmapommin yläkköön ja Maskun 2-0-johtoon. Tärkeä maalin jälkeinen vaihto kostautui heti kotijoukkueelle Virtasen tuodessa onnekkaasti Wirmon peliin mukaan ja kun vielä ennen erätaukoa Pullinen pääsi tuikkaamaan rystyltä lukemat 2-2:n niin peli oli jälleen auki.
Toisen erän alkuun Masku siirtyi jälleen johtoon Papan onnekkaalla siipaisulla, joka lirui Hatakan alta maaliin. Muuten toisen erän kuva oli pitkälti samanlainen kuin avauserä. Lievää maskulaishallintaa, kovaa vauhtia ja kontaktitilanteita. Ehkä vauhti oli liikaa illan oikeudenjakajille sillä sen verran pihalla illan tuomaripari oli; paljon virheitä ja linjatonta työskenteyä. Herrojen koheltaminen kummastutti sekä pelaajia että yleisöä. Erän lopussa pääsivät molemmat joukkueet kokeilemaan vielä ylivoimansa toimivuutta, kun ensin Wirmon Seikola sai boksia. Maskun ylivoima tyrehtyi Papan turhan innokkaaseen taklaukseen, josta tuomarit palkitsivat kakkosella. Maskun alivoima kesti ja lisämaaleja ei erässä nähty, joten kolmanteen erään siirryttiin lukemista 3-2.
Kolmannen erän alkupuolella Wirmon Seikola joutui jälleen kakkoselle ja Maskun ylivoima toimitti palloon reppuun. Ana katkaisi Wirmon huonon purkupallon ja yritti toimittaa palloa Papalle maalin kulmalle. Pallo otti kimmokkeen Wirmopakin jalasta ja löysi tiensä suoraan Karvisen lapaan, joka tälläsi pallon maaliin, 4-2. Ja taas maalin jälkeisessä vaihdossa maskulaiset uinuivat sen verran että tehopari Varjonen-Kivilä toimitti pallon maskulaisten rysään. Pelin viimeiset kymmennen minuuttia tarjosivat draamaa oikein urakalla. Ensin maskulaiset pääsivät ylivoimalle Huuskosen pelattua palloa ilman mailaa. Huonon syöttelyn seurauksena Wirmo pääsi alivoimahyökkäykseen, joka päättyi laukaukseen ja pallo jäi pyörimään maalin edustalle. Tuomarit näkivät kuitenkin Anan seisoneen maalivahdin alueella, josta Wirmolle rankkari. Vahteran yritys kuivui kokoon pallon karatessa omille teilleen ennen laukaisuyritystä ja näin Masku säilytti johtonsa. Muutama minuutti tästä ja Maskulle vihellettiin todella heppoinen jäähy peliin "linjaan" nähden ja Wirmo ylivoimalle. Varjosen passi maalin kulmalle hiipineelle Korhoselle ja peli tasoihin. Tuomarit halusivat vielä lopussa tarjota Wirmolle voiton avaimia viheltämällä käsittämättömän palautussyötön Santasen keskialueen huitaisusta. Vieraiden aikalisällä suunniteltu kuvio valui kotijoukkueen onneksi hukkaan wirmolaisten jalkoihin sotkeutuneeseen syöttöön. Jatkoajalle siis.
Jatkoaikaa ehdittiin tahkota reilut kolme minuuttia, kun ratkaisu nähtiin. Ana vei Wirmo-karvaajan kahville laidassa, josta avautui ylivoimahyökkäys ja Anan loistavasta kulmapassista Santanen tälläsi pallon maaliin ja kaksi pistettä Maskuun. Saa nähdä pysyykö päällikkö-Jokisellekin viiksimallina toimivan Santasen pensselit loppukauden; syytä varmaan olisi. Ja vaikka kotijoukkueen lasit päässä peliä arvioinkin niin ansaitusti pisteet jäi Maskuun pelitapahtumien perusteella. Molempien joukkueiden maalivahdit palkittiin otttelun parhaina ja varsinkin Wirmon maalissa pelannut Hatakka piti vieraat pelissä mukana muutamalla loistotorjunnalla ja tolpatkin oli herralla useaan otteeseen kavereina. Maskun maalissa Niskanen oli itse varmuus vaikka selvisikin vähemmillä töillä kuin kollegansa. Kotijoukkueen parhaimmistoa olivat myös ehdottomasti kolme syöttöä saalistanut Ana ja puolustuksessa häärineet Halminen ja Kostamo. Kalustetalon tähdet menivät seuraaville herroille; 3 tähteä Juho Halminen, 2 tähteä Jouni Kostamo ja yksi tähti Janne Karvinen. Edustus jatkaa siis taistelua lohkon kärkisijoista ja matkaa seuraavaksi Salon parketille ensi sunnuntaina SalPaa vastaan.
Kalu-Kääkkä
Kalustetalon tähtikisan tilanne ennen viimeistä kotiottelua:
Pappa 10
Halminen 7
Kostamo 4
Valtsu 4
Ana 3
Joonas 3
Santanen 3
Tuominen 3
Santtu 3
Aittala 2
Juse 2
Karvinen 2
Huhtala 1
Varjonen 1




