Puolikuntoinen Masku nöyrtyi härkien edessä
Lähtökohdat illan kamppailuun eivät hyvää luvanneet. 12+2 ukkoa rosterissa ja niistäkin yli puolet jonkin asteisessa flunssassa. Kun vastassa oli kovaa nousukuntoa uhkunut härkälauma Vehmaalta niin vaikeaa oli luvassa. Ja niin myös kävi. Bullsin koko kentän miesvartiointia eivät maskulaiset pystyneet purkamaan kuin hetkittäin ja kun hyökkäyspäässäkin tolppia kolisteltiin liikaa, niin loppulukemat olivat lopulta oikeutetut 2-7 vieraille.
Avauserän ensi minuuteilla Masku onnistui heti purkamaan Huilu-Kostamon ja Paronin hyvän seinäsyöttöpelin ansiosta Vehmaan karvauksen. Huilu purjehti vapaasti maalintekopaikkaan ja laittoi pallon alapöytään. Mutta siihenpä se sitten pitkälti jäi. Enää vehmaalaisten pakettia ei saatu auki; osittain maskulaisten huonojen ratkaisusyöttöjen ansiosta. Sitten kun päätyyn tai hyökkäysalueelle pallo saatiin niin kaksinkamppailuita hävittiin liikaa. Vehmaa tuli erän puolivälissä nopeasti tasoihin ja meni vielä heti perään johtoonkin. Ensimmäinen maali hiukan helposti etuyläkulmaan pienestä kulmasta ja toisessa karsea merkkausvirhe pyhimmällä alueella antoi vihulaisen laittaa pallon häkkiin. Erän loppuun päästiin vielä ylivoimalle mutta laihoin tuloksin.
Toinen erä alkoi maskulaisten kannalta yllättävän lupaavasti ja ensimmäiset viisi minuuttia kotijoukkue myllytti hyvin. Palkintoakin tuli kun Kaksosta rikottiin maalintekopaikassa ja rankkaria lähti upottamaan peukalonsa parantanut Joonas. Miehen patenttiveivit veivät pallon tällä kertaa harmittavasti vain ristikkoon eikä tasoitusta vielä nähty, kuin ei myöskään seuranneella ylivoimalla. Hieman ennen pelin puoltaväliä maskulaisten ote palkittiin, kun Tipi malttoi vielä avopaikassa tarjoilla Paronille tyhjiin ja pelin 2-2:n. Mutta edellissunnuntaista oli ilmeisesti sisäistetty että peli hävitään toisen erän jälkipuoliskolla ja näin kävi taas alle minuutissa. Ensin lahjoitettiin vihulaiselle pallo omassa päässä ja tämähän kiitti ja ajeli maalille veivaten pallon nuottaan. 2-4-osuma meni jälleen pienestä kulmasta etuyläkköön, joten Aromaallakaan ei ollut maalissa paras iltansa.
Kolmannen erän alkuun alettiin naulaamaan maskulaisten arkkua kiinni. Siitä piti huolen terävällä pelipäällä ollut nuorempi Lännistö, jonka veto laidasta otti sopivan kimmokkeen maskulaispakin jalasta ja upposi verkkoon. Masku yritti vielä saada kirivaihdetta silmään, mutta sössi mahdollisuutensa pieniin huolimattomuuksiin syötöissä ja maalipaikoissa. Loppuminuuteilla Bulls vielä osui väsyneiden maskulaisten verkkoon kahdesti ja ottelu päättyi härkälauman iloiseen mylvintään voiton kunniaksi.
Kaiken kaikkiaan harmaa ja hengetön esitys kotijoukkueelta ja vaikka tolppia kilauteltiinkin puolenkymmentä kertaa niin pitää onnikin ansaita: tänään sen ansaitsi vieraat tinkimättömällä työnteolla. Maskun joukkueesta on vaikea nostaa ketään erityisesti esiin mutta palkintoraati päätyi pohdinnoissaan seuraavaan; Maskulaisten parhaana palkittiin TImo Tuomialho ja kalustetalon tähdet menivät seuraaville karvankasvattajille: 3 tähteä T.Tuomialho, 2 tähteä M.Santanen ja 1 tähti J.Kostamo. Sunnuntain Leisku-matsista on odotettavissa vielä vaikeampi vääntö. Toivotaan että soturit tervehtyvät taudeistaan sen verran että jaksettaisiin paremmin taistella koko 60 minuuttia, tänään ei jaksettu.
Kalu-Kääkkä








