SBS Maskun Ajuniorit jatkoivat voittoputkeaan viikonloppuna Maskussa pelatuissa otteluissa.
SBS Maskun A-juniorit jatkoivat voittoputkeaan viikonloppuna Maskussa pelatuissa otteluissa.
Tuomarilinjasta huolimatta joukkue pystyi pitämään pakan koossa eikä menettänyt hermojaan.
Päivän ensimmäisessä pelissä Masku hienokseltaan hallitsi peliä ja käytti maalipaikat tehokkaasti hyödykseen. Näin kaatui Rauman Salba numeroin 8-2. Miro nakutti tuttuun tapaansa maaleja, tällä kertaa viitisen kappaletta. Maskun muut maalintekijät olivat Mikko, Aleksi ja Tomi. Maskun puolustus toimi hyvin, eikä vastustaja päässyt yllättämään. Viimeisenä lukkona marjat napsi hyvin Jyri ”Jykä” Heinonen. Jäähyistä vastasivat Viljo ja Miikka, joidenkin mielestä kovin heppoisin perustein kylläkin.
Toinen peli Hirvensalon Heittoa vastaan olikin sitten täynnä ilonkyyneleitä. Ottelu oli tasainen toisen erän loppupuolelle asti, jolloin tilanne oli 1-1 kapteenin sivaltamalla maalilla. Sitten tapahtui jotain käsittämätöntä ja Heitto karkasi kahden maalin päähän. Masku kuitenkin taisteli ja nousi tappioasemasta voittoon, kuin se kuuluisa Ruotsi vuonna 2003 viimeisessä erässä. Hirvensalo johti ottelua vielä 3.erän puolivälin jälkeen 3-1, kunnes Aleksi aloittaa maskulaisten kirin ajassa 39:31. 18 sekuntia edellisestä, niin Heiton reppu soi jälleen, tällä kertaa Viljon ansiosta. Voidaanko jo puhua onnistujasta vaiko onnenpekasta, kun kerrotaan Aleksin tehneen loppusinetin ajassa 43:05. Näin Masku kuittasi täydet pinnat.
MS








