Sheriffit kaatui, B-pojat vihdoin voiton makuun
B-poikien alkusarjan viimeinen turnaus pelattiin lauantaina FBC:n Sport Gardenissa. SBS Maskun B-pojat kohtasivat viimeisessä alkusarjan pelissä Kaarinan Sheriffit. Alkulämmittelystä lähtien Maskun poikien otteissa näkyi halu ottaa ottelusta täydet pisteet. Ottelu lähti liikkeelle varsin tasaisena, pallon liikkuessa kentän päästä päähän. Maalintekoon päästiin vasta eka erän puolessavälissä Samin vapauttaessa Roopen tekopaikkaan, numerot olivat taululla 1-0. Erän alussa saimme myös ylivoimatilanteen, mutta vaikka ylivoimapeliä pyrittiin maltilla rakentamaan, ei oikein hyviin tekopaikkoihin päästy. Eka erän viimeisellä minuutilla Kaarinan maalivahti joutui antautumaan ja taululla olivat johtonumerot 2-0. Asialla jälleen sama kaksikko, Sami syötti ja Roope viimeisteli. Toisessa erässä peli soljui päästä päähän ja erä alkoi jo kääntyä lopuilleen, kun Kaarina sai painettua pelin Maskun päätyyn. Ykkösketju joutui pelaamaan ylipitkän vaihdon ja Kaarina tasoitti 9 sekuntia ennen erän loppua numerot lukuihin 2-1. Kolmannessa erässä erän loppua kohti Sheriffien yritys tasoitukseen toi peliä Maskun kenttäpuoliskolle. Maskun pojat pelasivat kuitenkin maltilla ja tilanteita purettiin kärsivällisesti. Vastustaja muutti lopussa peluutusta, keskittyen yrittämään tasoitusta pienemmällä miehityksellä. Lopussa vastustaja otti maalivahdin pois ja viimeiset pari minuuttia Masku pyrki vain purkamaan palloja kohti Kaarinan tyhjää maalia. Lopun puolustustaistelu kuitenkin onnistui. Poikien ilmeestä näki pelin jälkeen, että keskimäärin on kivampi voittaa kuin hävitä. Kaikki kolme ketjua pelasivat hyvin. Ykköskentän +/- tilasto oli +1, kakkos ja kolmoskenttä pelasivat +/- 0 pelin.
*** Roope ja Sami saivat maali- ja syöttöhanat auki ja Viljo tuki mallikkaasti
** Jyri ja koko puolustus hoiti tonttinsa mallikkaasti
* II ketju rakensi vaarallisia tilanteita ja puolusti mallikkaasti ja III-ketjukin sai uudesta koostumuksesta huolimatta pari vaarallista maalipaikkaa ja puolusti mallikkaasti
Lopuksi vielä vähän analyysia alkusarjasta. Pelasimme kaikkiaan seitsemän ottelua. Pisteitä irtosi vain viimeisestä pelistä. Otteluista kuitenkin suurin osa oli tasaisia vääntöjä, kaksi peliä hävisimme yhdellä maalilla ja yhden pelin kahdella maalilla. Ylitsepääsemättömiä vastustajia sarjassa olivat vain TPS ja Naantali. Parasta peleissä oli se, että yritystä riitti kaikissa peleissä. Parantamista on selvästi siinä, että pystytään pelaamaan koko peli samalla tasolla. Wirmoa ja TPS II vastaan pelatuissa peleissä pelasimme vain osan ottelusta omalla tasollamme. Hirvensaloa vastaan pelasimme todella hyvin. Viime kauden peleissä hävisimme aina selvin lukemin, mutta nyt peli ratkesi vasta viimeisellä parilla minuutilla. Seuraavaksi siirrytään pelaamaan alempaa jatkosarjaa, jossa vastustajina ovat Sheriffs, TPSII, Wirmo ja KK-V. Sarja pelataan nelinkertaisena. Mukana olevat joukkueet ovat kaikki voitettavissa.








