Tasaista vääntöä USB:n B-junnujen kanssa
Lauantaina B-junnut pelasivat eka kertaa USB:n B-junnuja vastaan. Ugin joukkue muodostuu pääosin 90-91 syntyneistä kavereista, kun omamme muodostuu lähinnä 92-93 syntyneistä kavereista. Tämä näkyi pelissä ehkä USB.n hyökkäyspään maalinedustapelissä, joka oli paljon meitä röyhkeämpää. Ottelu pelattiin äijien aikataululla eli pelasimme 3x 20 min.
Peli käynnistyi USB:n kahdella nopealla maalilla, erän loppua kohden pelimme parani ja tulimme taas tasoihin lukemiin 3-3. Toisen erän parilla viimeisellä minuutilla USB nykäisi jo parin maalin eron toisen erän päättyessä lukemiin 7-5 USB:lle. Tulimme vielä kolmannessa erässä tasalukemiin 8-8, mutta USB väänsi lopulta voiton lukemin 10-8.
Pelimme oli ihan kohtuullista ottaen huomioon, että flunssan ja muiden sairauksien takia ei viikkoon saatu koko joukkuetta yhtä aikaa koolle harjoituksiin, vaan treenit jouduttiin pitämään varsin pienellä porukalla. Positiivista pelissä oli varsin hyvä maalintekopaikkojen käyttö, joka oli hyvää jatkoa kauden ensimmäiselle Loiske -pelille, jossa onnistuimme maalinteossa yhtä hyvin.
Seuraaviin peleihin parannettavaa jää erityisesti oman maalin edustan pelaamisessa ja omien miesten tiukemmassa ottamisessa.
Tähdet:
*** Viljo Ristimäki, Joonas Y-T , verkot tötterölle
** Juho Niinivirta, tukki keskikentän aina kentällä ollessaan ja järjesteli tilanteita toisille
* Jyri Heinonen, piti peliämme pystyssä, kun vastustaja painoi päälle








