TPS-junnuilla miesmäisiä otteita Masku Cupissa
Nuoruus oli valttia viikonloppuna pelatussa miesten salibandyn Masku Cupissa. Junnuista koottu Turun Palloseuran kakkosjoukkue otti maineikkaalle palloiluseuralle toisen peräkkäisen turnausvoiton, kun se kukisti loppuottelussa FBC Turun kakkosjoukkueen niukasti maalein 3-2.
Voiton arvoa nostaa se, että TPS pelasi turnauksen pääasiassa B-junnuporukalla. Tosin finaalissa oli mukana kentällisen verran A-junioreita.
Loppuottelussa TPS oli hallitsevassa roolissa, mutta avausmaalia piti odotella lähes 25 minuuttia. Sitä ennen tepsiläiset kolisuttelivat maalikehikkoa useampaan otteeseen.
Takaa-ajoasemassa myös FBC osui tolppiin pariin kertaan. Kun päätöserän alussa TPS siirtyi kahden maalin karkumatkalle, homma alkoi näyttää selvältä. FBC kavensi kuitenkin neljä minuuttia ennen päätöstä, mutta tasoitusta joukkue ei onnistunut tekaisemaan.
Tepsistä tuli Masku Cupin kahdeksan vuoden historian aikana ensimmäinen joukkue, joka on kyennyt uusimaan edellisvuoden voittonsa. Kahteen voittoon on yltänyt myös mynämäkeläinen SBS Wirmo.
Tämän vuoden turnauksen tasaisuutta osoittaa se, että TPS ja FBC sijoittuivat omissa alkulohkoissaan vasta kolmansiksi. Välieristä molemmat turkulaispoppoot selviytyivät finaaliin vasta rankkarikisan jälkeen.
Cupin isäntäjoukkue SBS Masku voitti lauantaina kaikki kolme alkusarjamatsiaan. Avauspäivä huipentui Hemmingin liikuntahallissa Maskun ja Wirmon kohtaamiseen, jossa ratkaistiin lohkovoitto.
Tunteet olivat pinnassa niin kentällä kuin katsomossakin, vaikkei kahinasta ihan odotetunlaista jännäriä syntynytkään. Maskun selkeät voittolukemat 5-0 eivät koko totuutta ottelusta kerro, sillä loppuhetkillä kotijoukkue sai pari helpohkoa maalia.
Hilkulla oli, ettei historia toistanut itseään, kun pelit jatkuivat sunnuntaina pudotusmatseilla. Maskulla on ollut toisinaan tapana töpeksiä itsensä ulos jatkosta heti ensimmäisellä pudotuskierroksella mallikkaan alkulohkopelaamisen jälkeen.
Myös nyt Masku oli lirissä säkyläläistä Karhukoplaa vastaan. Puoli minuuttia ennen loppua KaKo johti vielä kahdella maalilla, mutta Masku pinnisteli pinteestä tasoihin. Tasuriosuma syntyi vain neljä sekuntia ennen päätöspiippausta. Ratkaisu siirtyi rankkarikisaan, jossa tarvittiin peräti 24 yritystä, ennen kuin Maskulle heltisi välieräpaikka.
Välierässä Masku esitti liki samanlaista kiriä kuin KaKo-kamppailussa. Kahden maalin tappiotilanteesta maskulaiset nousivat tasoihin, kun peliaikaa oli jäljellä runsaat 40 sekuntia. Rangaistuslaukauskisassa TPS:n nuorisopelurit olivat kuitenkin etevämpiä.
Tepsiin törmäsi myös Wirmo. Mynämäkeläisten pelit päättyivät sunnuntaina heti ensimmäisellä pudotuskierroksella, kun TPS otti jatkopaikan numeroin 6-4.
Alkulohkojen tulokset: TPS - Pyövelit 2-5, FBC - Masku 3-5, SalBa - KaKo 4-0, Karhut - Wirmo 4-6, TPS - KaKo 2-2, FBC - Karhut 4-3, Pyövelit - SalBa 2-2, FBC - Wirmo 2-3, Pyövelit - KaKo 4-5, Masku - Karhut 2-1, SalBa - TPS 4-4, Masku - Wirmo 5-0.
Puolivälierät: Wirmo - TPS 4-6, Masku - KaKo 7-6 (rl), FBC - Pyövelit 7-5, Karhut - SalBa 4-6.
Välierät: TPS - Masku 5-4 (rl), FBC - SalBa 5-4 (rl).
Loppuottelu: TPS - FBC 3-2.
Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä








