TPS:n akatemia nuiji edustuksen toistamiseen
Edustus otti tiistai-iltana kuokkaan TPS:n akatemialta lukemin 9-7. Avauserän kahden maalin voitto riitti lopulta nuorille miehille ottelun voittoon vaikka lukemat pelissä heilahtelivatkin suuntaan jos toiseen. Syksyllä nollapelin Kilosportissa tinatähtiä vastaan torjunut Niskanen joutui antautumaan heti ottelun toisella minuutilla kun TPS-laiturin vastustamaton pommi helähti maskulaisrysään. Tästä jatkettiin hetki tasaisissa merkeissä kunnes TPS:n pojat näyttivät lyhyessä ajassa miksi mailaa kannattaa hieroa muuallakin kuin treeneissä; pari nopeaa, tyylikästä vastaiskua maskulaisten keskialueen menetyksistä ja pallo varmasti verkkoon ja tilanne äkkiä 3-0. Ensimmäisen erän viimeisellä vitosella maskulaisetkin saivat hieman otetta pelistä ja Santasen rystymuilutus toi ryhmän mukaan koitokseen. Avauserä siis TPS:lle 3-1.
Toisen erän alkuun Maskulle tarjottiin ylivoimapeliäkin, mutta aktiivinen TPS-alivoima ja kankeahko maskulaisylivoima tiesivät sitä ettei TPS:n päässä paljon tilanteita syntynyt. Muutama minuutti YV:n päättymisen jälkeen Ana pyssytti maskulaiset maalin päähän, mutta tämän lähemmäksi ei sitten koko ottelussa päästy. Vain kaksi minuuttia tästä ja akatemia oli taas kahden maalin karkumatkalla. Lisää tuskan hikeä maskulaisleiriin toivat pari peräkkäistä jäähyä maalien jälkeen. Jos oli maskulaisylivoima heikkoa niin samaa tarinaa jatkoivat TPS:n pojat; päätyverkko pöllähti pari kertaa ja siinä koko neljän minuutin YV:n anti. Erän lopussa Santanen sipaisi timosusimaisella kääntölämärillä reikäpallon alakulmaan ja kolmanteen erään lähdettiin lukemista 5-3.
Kolmannen erän alussa TPS lisäsi nopeasti johtoaan. Kymmenen sekunnin välein tulleet 6-3-ja 7-3-osumat alkoivat tuntua jo ratkaisevilta osumilta. Varjosen Make toi kuitenkin valoa maskulaisleiriin heti perään 7-4-kavennuksellaan. TPS:n vastaus tuli puolitoista minuuttia myöhemmin; jälleen kerran TPS:n vastaiskun tuloksena pallo jäi pyörimään maskulaisten maaliviivalle, josta TPS- hyökkääjän oli helppo työ tökätä pallo rysään. Ottelun voittomaali kirjattiin Suomiselle. Erän puolivälissä nähtiin illan toinen maskulaisylivoima. Ylivoiman sijasta enemmän oli näkemistä siinä kun yksi TPS-pakki pyöritteli lähes koko YV-viisikkoa yksinään. Se siis siitä. TPS tekaisi peliin vielä yhden byyrin ajassa 54.00 jälleen ylivoimahyökkäyksestä. Tässä vaiheessa masku otti aikalisän ja tiivisti miehitystä kahteen ketjuun. Kiri alkoi minuutti aikalisän jälkeen Varjosen Maken illan toisella osumalla pienen syöttönaatiskelun päätteeksi. Vajaa minuutti tästä ja Vuge pisti lisää höyryä koneeseen viivavedollaan. Ajassa 57.14 huilisti-Kostamo toi maskulaiset vielä kahden maalin päähän puolesta kentästä lähteneellä ranteella. Tämän jälkeen maalivahtikin otettiin pois ja kaikkea yritettiin mutta enempää osumia ei saatu aikaiseksi ohi mainiosti pelanneen TPS-molarin ja näin akatemia korjasi pisteet.
TPS oli juuri lukemien verran parempi. Varsinkin akatemiaukkojen viimeistely oli astetta, ehkä jopa paria tehokkaampaa kuin maskulaisilla. Mini torjui maskulaismaalilla kaiken torjuttavissa olevan eikä voinut mitään tulleille maaleille, joista yli puolet (5) niitattiin tyhjiin vastahyökkäysten päätteeksi. Vastustajan molari esitti reilun tusinan verran enemmän torjuntoja ja oli yksi kotijoukkueen hahmoista. Ja kun maskulaisten hyökkäystrioista vain yksi onnistui heiluttamaan verkkoa, niin tulos näkyi taululla. Kaksi muuta kenttää katseli lähinnä TPS:n osumia. Paremmille hävittiin. Uutta matoa isketään koukkuun jo lauantaina, kun Hemminkiin saapuu KoPo Porista. Vastustaja vaihtuu siis vanhempaan ja viekkaampaan herraryhmään. Peli alkaa klo 18, tervetuloa!
Kalu-Kääkkä








