Helmikuu 2007
V-S Sanomat:SBS Masku varmisti jo lohkon ykkössijan
"SBS Maskun ja Nousiaisten Ryhdin kilpajuoksu kohti miesten salibandyn kolmosdivisioonan ykkössijaa ratkesi sunnuntaina Nakkilassa. Masku varmisti lohkovoiton nappaamalla kaksi murskavoittoa, kun Ryhti puolestaan joutui tyytymään yhteen tasuripinnaan. Ennen Nakkilan turnausta Ryhti väijyi sarjataulukossa…
Edustukselle täysi pistepotti ja lohkovoitto
"Ensimmäiseen peliin Porin Karhut II lähti hakemaan tiukasti kaipaamiansa pisteitä putoamiskamppailuun. Maskulaiset lähtivät peliin kolmella ketjulla, maalissa aloitti Nupa. Peli alkoi tasaisissa merkeissä ja alkuminuuteilla melkein paremmat paikat loi Karhut, mutta vain Nupan kypärä oli kahdenkin vedon…
Nakkilassa asenne ratkaisee
"Edustuksella on taas pienen ryhtiliikkeen paikka kun joukkue hyppää Nakkilan laatikkoon sunnuntaina. Vastaansa maskulaiset saavat FBT Karhut 2:n ja KankSB:n. Lohkon kärkipaikka tulisi ehdottomasti säilyttää ja mielellään tehdä se neljän pisteen voimin. Viikonlopun pelit vaativat joukkueelta ennen muuta…
Tytöt lomatunnelmissa
"SBS Maskun C-tytöt lähtivät sunnuntain kunniaksi retkelle kaupunkiin, oikein Naantaliin. Osa joukkueesta oli suksilomalla ja osa sairastuvalla. Aurinkolaaksoon saatiin kuitenkin raahattua 12 peluria. Kun Masku halusi matkia muita joukkueita, niin esiintyminen kentällä oli hieman hiihtolomailulta haiskahtavaa.…
Nettisivut taas toiminnassa...
"SBS Maskun nettisivut ovat taas toiminnassa pienen tauon jälkeen. Seuran sisällä hyvin tunnettu ""terroristi"" oli hakkeroinut sivustot remonttikuntoon ja tietokonexperttimme joutui painamaan ylitöitä olan takaa jotta sivustot saatiin kuntoon. Mutta pääasiahan on että taas pelittää... ja hakkerit on…
Tykittäjät Ukissa
"Lauantaina 10.2.07 Salibandy maailman suurin huomio kohdistui ehdottomasti P 95 poikien ylemmän loppusarjan ensimmäiseen turnaukseen, joka pelattiin Uudessakaupungissa. Odotettavissa oli tiukka turnaus ja kokonaisuudessaan toivottavasti värikäs loppusarja! Ennakkoluulottomasti nuoret tykittäjät aloittivat…
E95 poikien ylempi jatkosarja käynnistyy lauantaina
Tykit pääsivät lohkonsa voittajina ylempään jatkosarjaan, pisteitä Tykeillä 24. Ylempi jatkosarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Uudessakaupungissa. Vastassa siellä Tykkejä odottaa Sheriffs Kaarinasta ja Karhujen Otsot joukkue Porista. Sheriffs taisteli samassa lohkossa Tykkien kanssa sijoittuen…
Naisille voitto kotiin
"Naisten edustus haastoi tiistai-iltana harjoituspelissään kakkosdivarissa pelaavan RuNun. Runosmäen naisilla pysyi pallo matkassa paremmin kuin Maskulaisilla ja liikekin oli hitusen nopeampi. Runosmäkeläiset olivat valmistautuneet peliin hieman huonosti, sillä heiltä puuttui maalivahti kokonaan, mutta…
Edustukselle tärkeät neljä pistettä
"SBS Maskun äijät palasivat tyytyväisinä Rauman reissulta mukanaan neljä pistettä ja sarjan kärkipaikka. Helpolla pisteet eivät jälleen irronneet, kuten kauden peleissä on ollut tapana. Joukkueesta puuttuivat Rantala, Luoma, Nieminen, Kostamo, Siivonen ja Saarinen, joten liikaa ei porukkaa mukana ollut.…
D-pojilla pelaajapulaa
"SBS Maskun D-poikien toinen turnauspäivä jatkosarjassa ei tuottanut toivottua tulosta lauantaina Turun Salibandyareenalla. Avauskierroksen tuplavoiton jälkeen Masku joutui tyytymään kahteen tappioon. Tasaisessa sarjassa kisa ainakin kakkospaikasta jatkuu edelleen tiukkana. Jatkopeleihin vievästä toisesta…
Tytöille eka Rupu-voitto
"SBS Maskun C-tytöt esittivät lauantaina Uudenkaupungin urheilukeskuksessa taas tuttua Jellona-murinaa. Eukkojoukko otti ensimmäisen voittonsa SBS Rupusta, joka vielä viime kaudella kuului lohkon kärkikaksikkoon. Vaikkei Rupu tällä kaudella olekaan yhtä vakuuttava ollut, niin se ei Jellona-saavutuksen…
Edustuksella ratkaisun paikka
"Miehillä on kuusi peliä jäljellä ja jo Rauman peleissä sunnuntaina ratkeaa pitkälti kevään nousukamppailuihin osallistuvat joukkueet. Edustus saa ensin vastaansa sarjakolmosen LaSa:n ja sen jälkeen kärkipaikalla tasapisteissä olevan Ryhdin. Edellinen kohtaaminen LaSa:a vastaan päättyi 4-2 voittoon…








