Syyskuu 2007
B-pojat aloittivat kauden pirteästi
"B-poikien joukkue pelasi kauden ensimmäiset sarjaottelut Räntämäessä. Vastaan asettuivat USB Uudestakaupungissa ja toisessa ottelussa Salba Raumalta. Maskun joukkue pelasi koostumuksella, jossa mukana oli 8 poikaa B-pojista ja lisäksi 5 C-poikaikäistä peluria. Ensimmäisessä tiukassa ottelussa kaatui…
Lammaslauma Mynämäellä
"Edustus lähti Wirmo-peliin kolmella täydellä kentällä, maalissa aloitti T.Rainio. Ennen peliä painotettiin tarkkaa oman pään peliä, paljon laukauksia ja Wirmon tehokaksikon Niemi-Vuorela merkkaamista. Ja hyvin alkoi...Vajaa puoli minuuttia kellossa kun Niemi saa kulmassa pallon ja pienen kärkikynän…
Laurin koululla tarjolla sabaoppia
"Miesten edustus kohtaa perjantaina Mynämäen Laurin koululla SBS Wirmon. Ensimmäistä kertaa samalla sarjatasolla kohtaavat joukkueet ovat toisilleen kohtalaisen tuttuja aiempien vuosien turnausotteluiden perusteella ja pelaahan Maskussa muutama Wirmo-taustainen pelaajakin. Wirmo aloitti kautensa Säkylässä…
V-S Sanomat: SBS Maskun alkutärinä muuttui voittojuhlaksi
"Kun SBS Maskun historian ensimmäistä ottelua salibandyn kakkosdivisioonassa oli pelattu lauantai-iltana runsaat 13 minuuttia, Hemmingin liikuntahallissa oli hiljaista. Syy selvisi tulostaululta, joka osoitti kolmen maalin vierasjohtoa huittislaiselle SBS Rupulle. Masku kiri kuitenkin väkisin ohi: voittomaali…
Gepardi-tyttöjen peliura alkoi
"SBS Maskun joukkueet tekevät paikallista salibandyhistoriaa lähes päivittäin. Miesten edustusjoukkueen ensimmäisestä ottelusta kakkosdivisioonassa ehti kulua vain kaksi päivää, kun maskulaisessa salibandyssa tehtiin uusi aluevaltaus. Seuran nuorimpien sählyneitien eli vuosina 1997-1999 syntyneiden…
Edustus tarjosi yleisölle kunnon trillerin
"Masku lähti peliin kolmella täydellä ketjulla (Luoma-Salo-Salo-Suna-Rantala, Naumanen-Suvala-Santanen-Grönroos-Saarinen ja Suojanen-Koski-Siitonen-Huovinen-Aittala), maalissa pelasi T.Rainio. Valmennus painotti ennen peliä puolustuspelin tärkeyttä, pallon liikuttamista ja rauhallisuutta. Ja oikeastaan…
Edustuksen pistejahti kakkosessa alkaa
"SBS Maskun miesten edustusjoukkue lähtee aloittaa lauantaina urakkansa 20 pelin runkosarjassa SBS Rupua vastaan. Huittislaiset pelasivat vielä toissa kaudella kolmosessa samassa lohkossa maskulaisten kanssa nousten lopulta kakkoseen. Viime kauden sijoitus Rupulla kakkosessa oli seitsemäs. Putoamisviiva…
Tiukkoja pelejä Karhu Cupissa C-pojilla
"C-poikien joukkueen tavoitteena oli Karhu Cupissa hankkia kokemusta kovemmista vastustajista ja kehittää siten omaa peliä ennen kolmen viikon päästä käynnistyvää sarjaa varten. Pääsimme turnauksesssa lisäksi pelaamaan erityisesti sellaisia joukkueita vastaan, joita emme ole aikaisemmin kohdanneet.…
Mun uutismerkintä
Tämä on hiukan pidempi blogi merkintä. Testailua sun muuta. Kokeillaan erillaisia tyylejä yms. Ja hiukan erivärejä. Ja taustaväriä voi myös muuttaa. Elikkä tässä FCKeditori editorina ja HTMLpurifier hoitaa sitten siivouspuolta. Ja tuollaisen viivan kanssa sai aikaan tässä. dsadasd asddad. Aikas on ihmeellinen…
Testinä historia tekstiä
Mailapelit ovat kiinnostaneet poikia Jukolan veljesten päivistä alkaen. Näin myös Vuorenpään kylässä, pitäjässä, jonka urheilutaustat olivat vahvasti kiinnittyneet yleisurheiluun ja hiihtoon. Tosin jo 70-luvulla alkoi tapahtua pientä liikahdusta mailapelien suuntaan. Uskottava on, jääkiekko buumi iskostui…
Testiuutinen
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. In bibendum, mi nec venenatis imperdiet, quam arcu nonummy mauris, luctus egestas mauris augue quis ipsum. Vestibulum ante ipsum primis in faucibus orci luctus et ultrices posuere cubilia Curae; Nulla malesuada elementum ipsum. Morbi ligula metus,…
Pikkujunnujen treenit alkavat
"SBS Maskun nuorimpien pelaajien treenikausi alkaa viikolla 38. Vuosina 1998-1999 syntyneille pojille on perustettu uusi joukkue, joka harjoittelee kahdesti viikossa: tiistaisin Nousiaisten Nummen koulussa klo 17-18 ja lauantaisin Maskun Kurittulan koulussa klo 12-13. Valmennusryhmässä ovat mukana Jari-Pekka…
Aamun löysäily maksoi jatkopaikan cupissa
"Miesten edustus lähti cup-peleihin hiukan vajaamiehisinä, kokoon saatiin kuitenkin kolme täyttä kentällistä ja muutama varamieskin. Aamun peli AFC Campusta vastaan lähti rauhallisesti liikkeelle ilman suurempaa intoilua kummaltakaan joukkueelta. Campus avasi maalihanat, kun pakin veto upposi kaarella…
Tykeille Mestareiden Cupista lohkovoitto
"Tykkien lauantaiaamu alkoi vaihteeksi salibandyn pelaamisella. Liikkeelle Mestareiden Cupiin lähdettiin jo varhain aamulla. Ensimmäiseksi vastassa oli Kaarinan Sheriffit. Tykkien silmistä oli unimatin hiekat jo varisseet, mutta aamupeli oli kovin tahmeaa ja jännitystä oli ilmassa. Sheriffit kuitenkin…
Sivusto päivityksiä
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. In bibendum, mi nec venenatis imperdiet, quam arcu nonummy mauris, luctus egestas mauris augue quis ipsum. Vestibulum ante ipsum primis in faucibus orci luctus et ultrices posuere cubilia Curae; Nulla malesuada elementum ipsum. Morbi ligula metus,…
Uutisotsikko
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. In bibendum, mi nec venenatis imperdiet, quam arcu nonummy mauris, luctus egestas mauris augue quis ipsum. Vestibulum ante ipsum primis in faucibus orci luctus et ultrices posuere cubilia Curae; Nulla malesuada elementum ipsum. Morbi ligula metus,…
Edustus Suomen cupin toisen kierroksen isäntänä
"Miesten edustus aloittaa tällä kaudella Suomen cupin pelit suoraan toiselta kierrokselta. Kotietua päästään hyödyntämään lauantaina Hemmingissä kun vastaan asettuvat AFC Campus, FBC II ja viime vuosien kilpakumppani KoPo Porista. Cupin toinen kierros siis pelataan vielä turnausmuotoisena ja kaksi parasta…
V-S Sanomat: Wirmolle ja USB:lle uutta haastetta Maskusta ja Nousiaisista
"Miesten salibandyn kakkosdivisioonakausi pyörähtää käyntiin runsaan viikon kuluttua. Paikallista mielenkiintoa tasaiseksi povattuun sarjaan lisää se, että kakkosta aiemmin tahkonneet mynämäkeläinen SBS Wirmo ja Uudenkaupungin Salibandy saavat uutta haastetta kolmosdivarista ylöspäin kavunneilta SBS…
Salibandya pikkujunnuille
"SBS Masku käynnistää taas kesätauon jälkeen salibandytoimintaa myös pienimmille junnuille eli vuosina 1998-2002 syntyneille tytöille ja pojille. Seura järjestää pikkujunnujen vanhemmille infotilaisuuden perjantaina 14.9. kello 18.00 Hemmingin koululla Maskussa. Nuorimpien joukkueisiin tarvitaan valmentajia…
Tykeille kultaa Vidda Cupista
"Tykit starttasivat kauden alkuun Turussa tänä viikonloppuna pelatussa kaksipäiväisessä Vidda Cupissa. Lauantai aamuna ensimmäisenä vastaan asettui Kangasalan urheilijat. KU:n porukka taisi olla vielä umpiunessa, sillä he eivät päässeet maskulaisten nuorten miehenalkujen vauhtiin mukaan laisinkaan.…
Suomi-poppia mitalit kaulassa
"Oli jo melko myöhäinen ja pimeä syyskuinen lauantai-ilta, kun linja-auto kurvasi Maskun Hemmingin koulun parkkipaikalle. Bussista laskeutui joukko väsyneitä, mutta ilmeisesti hyvinkin onnellisia tyttöjä. Ja sitten pimeässä syysillassa kaikui We are the champions -biisi. Siitä ei fiilis juuri parane.…
Tiukkaa taistelu Hemmingissä, P-92-93 kotiturnauksessaan
"Yksi voitto ja kaksi tappiota olivat tuloksena SBS Maskun 92-93 poikien tämän syksyn ensimmäisestä kotiturnauksesta. Maskulaisten osalta turnaus lähti liikkeelle reilulla tappiolla FBC -92 joukkueelle. Numerot taululla olivat pelin lopussa 7-1. Tappioon saattoi olla syynä hieman liian hyökkäysvoittoinen…
Edustus venyi hienoon tulokseen TTT:ssä
"Lauantain ensimmäisessä pelissä vastaan asettui 1.divisioonan LoSB, joten pelistä odotettiin kovatempoista ja fyysisistä taistoa. Peliin lähdettiin kolmella kentällä, maalissa Tero Rainio. Lohjalaisilta olisi odottanut enemmän, sillä aika heikkoa oli heidän pelinsä. Ei Masku silti helpolla päässyt…
Oletko kiinnostunut salibandystä?
"NYT SINULLA ON MAHDOLLISUUS LÄHTEÄ MUKAAN UPEAN LAJIN PARIIN, SILLÄ SBS MASKU HAKEE UUSIA PELAAJIA -95 SYNTYNEIDEN POIKIEN JOUKKUEESEEN. TULE MUKAVAN LAJIN PARIIN!!! TERVETULOA MUKAAN! SOITA JA KYSY LISÄÄ! YHTEYSTIEDOT: JOANNA LAUREN joanna.lauren@luukku.com puh: 040-7503462 "
Naistenjoukkue hakee uusia pelaajia
"Naisten edustusjoukkue hakee riveihinsä uusia pelaajia! Oletko urheilullinen ja pelannut salibandyä aikaisemmin? Jos olet, ota yhteyttä joukkueenjohtajiin: Joanna Lauren puh:040-7503462 tai Marja Kangas puh:044-2601025"




