Lokakuu 2007

30. Loka

V-S Sanomat: SBS Maskun kiri kesken tumpeloerän jälkeen

"SBS Masku oli hilkulla päästä vielä mukaan voittotaisteluun katastrofimaisen kakkoserän jälkeen miesten salibandyn kakkosdivarimatsissa sunnuntaina Hemmingin liikuntahallissa. Masku latoi päätöserän alkuun kolme pikamaalia. Kesken ankaran painostuksen kiri kuitenkin katkesi yhteen syöttöhassiin, jonka…

29. Loka

Edustuksen hyvä loppukiri ei riittänyt

"Otteluun Sheriffejä vastaan lähdettiin kolmella täydellä kentällä ja maalissa aloitti Rainio. Poissa kokoonpanosta erinäisistä syistä olivat T.Salo, Rantala, Kostamo, Nieminen, Riikonen ja Sunnari. Ottelu sai mahdollisimman synkän alun kotijoukkueen kannalta, kun suoraan aloituksesta Sheriffien Rouhiainen…

28. Loka

Edustuksen sunnuntaimenu: Lainvartijoiden rokkisählyä

"Edustus lähtee kauden kolmanteen kotipeliin haastajan asemassa, kun vieraaksi saapuu Kaarinan Sheriffs. Tähtirinnat tunnetaan vauhdikkaasta pelityylistään ja valmentaja Järveläisen lanseeraama rokkisähly sopii hyvin kuvaamaan tähtirintojen peliä. Liikettä siis piisaa, mutta liikkeen takana on myös…

25. Loka

C-pojilla tiukka vääntö SBS Naantalin kanssa

"Torstai-iltana C-pojat kohtasivat Hemmingissä ensimmäistä kertaa kovan SBS Naantalin C-poikien joukkueen harjoitusottelussa. Ottelu jännitti etukäteen selvästi enemmän kuin normaalit harjoitusottelut, sillä vastustaja oli muutamaa viikkoa aiemmin kohdellut kaltoin numeroin 17-0 turkulaista Yrmyt-joukkuetta,…

21. Loka

Tytöille pinna suosikki-Tepsiltä

"Koska salibandy on junnutasolla maailman vakavin asia ja koska lajin turkulaisen mahtiseuran taholta nimettiin SBS Maskun C-tytöt Länsirannikon aluesarjan suurimmaksi suosikiksi, niin varmaan ainakin norsunkokoiset paineet olivat maalaiskaunottarien hennoilla harteilla, kun C-likkasarja käynnistyi…

21. Loka

-95 poikien sarjapelit käynnistyivät Hemmingissä

"Maskun Hemmingin Liikuntahallissa käynnistyi -95 syntyneiden poikien C ja B lohkojen turnaus lauantaina 20.10.07. Aamupäivän isäntinä toimi Tykki joukkue, joka totutusti järjesti onnistuneesti järjestetyn kotiturnauksen. Poikien aamu valkeni varhain, aikaisista peleistä johtuen ja ensimmäinen peli…

20. Loka

Naisille niukat tappiot Turusta

"SBS Masku-TuWe 2-3 Ensimmäinen erä pelattiin ihmetellen ja löysäillen. Toiseen erään lähdettiin 0-2 tappioasemasta, josta viimein Maskun mimmitkin tajusivat että nythän sarjapeli käynnissä… Toisen erän alussa Helka istui turhan kahden minuutin rangaistuksen, mutta joukkue taisteli hyvin alivoimalla.…

19. Loka

Seuralle kansainvälistä tukea

"SBS Maskun maine on kiirinyt jo kotimaan rajojen ulkopuolellekin. Seuran toiminta on herättänyt kiinnostusta maailmalla niin, että ensimmäinen kansainvälinen yhteistyösopimus on solmittu. Miesten edustusjoukkueen veteraanihyökkääjä Jani Naumanen pelaa tämän kauden norjalaisen Lafopa Industrierin kummipelaajana.…

15. Loka

Ysinelkuilla hyvää häviöissä

"D94-poikien sarjakausi käynnistyi sunnuntaina Turun Salibandyareenalla. SBS Maskun leirissä tiedettiin jo etukäteen, että joukkue on melko kovassa neljän joukkueen alkulohkossa. Vaikka avauspeleistä kirjattiin kaksi tappiota, joukkueen esityksessä oli paljon sellaista, mikä lupailee parempaa kauden…

14. Loka

FBC näytti Maskulle viimeistelyn mallia

"Kauden toinen kotipeli tarjosi vähälukuiselle yleisölle paljon maaleja ja vaarallisia tilanteita ja ihan siistiotteista peliä. Maskulaisittain peli lähti hyvin liikkeelle, karvaus toimi hyvin, samoin kuin avauspeli ja kun keltapaitainen vastustaja ei ollut terävimmillään niin avauserä oli maskulaishallintaa.…

13. Loka

Edustuksella lauantaina revanssin paikka

"Miesten edustus kohtaa lauantain kakkosdivariväännössä FBC Turun Hemmingissä. Joukkueet ovat aiemmin kohdanneet cup-mittelöissä, joista viime vuoden Suomen cupin matsi meni Maskulle ja tämän syksyn Masku Cupin kohtaamisen vei BC selvästi 6-2. Tuosta kamppailusta on muistiin piirtynyt FBC:n huomattavasti…

13. Loka

C-poikien sarja käynnistyi voitolla ja tappiolla

"C-poikien sarjaottelut käynnistyivät lauantaina kotihallissa. Pojat pelasivat kaksi ottelu. Ensimmäisessä kohdattiin Hirvensalon Heitto, jolle viime vuonna hävittiin vielä 12-0 lukemin. Pojat aloittaivat ottelun hyvin, peli eteni tasaisena, kunnes Masku sai jäähyn 8. minuutilla. Hirvensalo rankaisin…

07. Loka

Hemmingissä räjähti!!

"Aikaisin lauantai aamuna Hemmingin hallin pukukopit alkoivat täyttyä, kun kahdeksan joukkuetta saapuivat viettämään jännittävää salibandypäivää Maskuun. Tykkien ensimmäinen vastustaja oli FBC Turku, jolla jäi varmasti Vidda Cupista hampaankoloon sen verran tavaraa, että valmentaja oli herättänyt pojat…

06. Loka

Hemmingissä räjähtää lauantaina

"Lauantai aamuna starttaa 95 poikien, Tykkien ja Kanuunoiden järjestämä Tykkiturnaus. Turnaus järjestetään kolmannen kerran. Räjähdyksiä tulee varmasti kuulumaan Hemmingistä, sillä viimevuoden voittaja Hirvensalon Heitto tulee puolustamaan turnauksen kuninkuutta. Tänävuonna mukaan tulee kaksi uutuuden…

06. Loka

Sunan ruoska Karhukoplan turma

"Äijäjoukkue haki arvokkaat pisteet Säkylästä kaadettuaan tiukan pelin jälkeen Kakon 6-4. Peliin lähdettiin kolmella hyökkäysvitjalla ja poikkeuksellisesti viidellä pakilla, kun Aittalan selkä ei ollut yhteistyökykyinen alkulämmön jälkeen. Vuge Vuorio urakoi kahdessa pakkiparissa ja maalissa pelasi…

05. Loka

Edustus Karhukoplan vieraaksi

"Miesten kauden kolmas ottelu vie joukkueen Säkylän minilootaan ja odotettavissa on jälleen enemmän sählyä kuin salibandyä. Edellinen peli Wirmoa vastaan pienessä lootassa ei ollut kaunista katseltavaa, mutta toivottavasti tällä kertaa nähdään huomattavasti taistelevampi maskulaisryhmä. Joukkueet kohtasivat…

02. Loka

V-S Sanomat: Wirmo tyrehdytti Maskun kiriyritykset

"SBS Wirmon ja SBS Maskun ensikohtaamisesta miesten salibandyn kakkosdivarissa ei muodostunut perjantai-iltana odotetunlaista kiihkeää jännäriä Mynämäessä. Kun Wirmo pystyi repimään toisen erän alkuhetkillä neljän maalin eron, isännillä ei ollut sen jälkeen suuria vaikeuksia Maskun hentoisten kiriyritysten…

01. Loka

Naisten edustus avasi kautensa

"Naisten joukkue avasi sarjakautensa matkustamalla Ahvenanmaalle, jossa vastassa oli kolmoseen noussut VÅSC. Paikalla ollut vapaatoimittaja päivitti pelipäiväkirjaansa näin: Pelillisesti ihan ok kauden avaus. Pari erää tasaista vääntämistä, vetoja sekä maalipaikkoja molemmilla, mitään varsinaisia vaaratilanteita…

Yhteistyössä

OP Maskun Kalustetalo Sportia World Mylly K-Market Masku RakennusAulio Plus Katsastus Adidas Fatpipe Lähivakuutus