Marraskuu 2009

29. Marras

Sonics kaatui keskinkertaisella esityksellä

Miesten edustus kohtasi keskiviikkoillan matsissaan turkulaisen SC Sonicsin Caribian hienossa hallissa. Paikalle oli saapunut kourallinen molempien joukkueiden kannattajia ja tunnelma oli siis katossa. Liekö tästä väen paljoudesta vai kirkkaista valoista johtunut, mutta maskulaiset aloittivat pelin…

27. Marras

Kolme B-poikaa Pikku Pohjolaan

Länsirannikon alueen Pikku Pohjola -tapahtumaan valittiin alueen 44 parasta 93-syntynyttä poikapelaajaa.  SBS Maskun riveistä mukaan mahtuivat Joonas Nurminen, Juho Niinivirta ja Jyri Heinonen.  Tapahtumassa pojista muodostetaan neljä joukkuetta, jotka pelaavat itsenäisyyspäivänä keskenään turnauksen…

24. Marras

Edustus urpoili pisteet salolaisille

Edustuksen lauantai-illan peliesitys ei liikoja hurraa-huutoja irroittanut. Loppuminuuttien höntöilyt ja huolimattomuus maksoivat lopulta kaksi sarjapistettä, jotka olisivat fiksummalla esityksellä jääneet helposti Maskuun, sen verran aneeminen oli myös salolaisporukka.  Avauserän kävelyvauhdin käytti…

22. Marras

B-poikien ylempi jatkosarja käynnistyi

B-poikien Länsirannikon ylempi jatkosarja käynnistyi sunnuntaina Kilosportissa Turussa.  SBS Masku sai ekassa turnauksessa vastaansa NTK:n Nakkilasta ja vanhan tutun Hirvensalon Heiton. Nakkila oli  kokonaan uusi tuttavuus, mutta päätimme silti aloittaa pelin tiukalla karvauksella, joka toi jo eka erässä…

21. Marras

A-pojat sarjakärkeen

Lauantaina pelattiin A-poikien 1. divisioonan neljäs turnaus Huittisissa. SBS Masku oli liikkeellä B-poikapitoisella porukalla.  13 pelaajasta vain 4 oli A-ikäisiä.  Maskun pojat kohtasivat  ensin Karhukoplan ja sitten Riihimäkeläisen SC Topin.  Ensimmäistä ottelua Maskun hallitsi suvereenisti ja säkyläläiset…

17. Marras

Naisten kotiturnauksen laiha saalis ja tuloskorjaus kauden avaukseen

Sunnuntaiaamun ensimmäisessä pelissä naiset kohtasivat  AFC Campus 3:n. Ottelu alkoi tasaisena ja ensimmäisen erän omat onnistujat olivat Marika ja Liisa, tauolle tilanteessa 2-2. Vain Campus onnistui toisessa erässä. Kolmannen, ja katastrofaalisen, erän alkuun siis 3-2 numeroin. Vastustaja ei montaa…

16. Marras

Edustus taipui jatkoajalla

Perjantai-illan hegemoniaottelua Wirmoa vastaan oli saapunut katsomaan sali täyteen porukkaa. Tunnelmaa siis riitti jälleen perinteiseen tyyliin. Katsojia oli ilmeisesti yli kapasiteetin kun osa porukkaa joutui tiirailemaan ottelua oven suusta toisten olkapäiden yli. Joukkueet tarjosivat katsojille…

10. Marras

Mini nollasi tinatähdet

Miesten edustus jatkoi puhdasta vieraspelien sarjaa kaatamalla ponnettoman sheriffiryhmän uusitulla Kilosportin areenalla Turussa. Kuten edellinenkin ottelu raumalaisia vastaan, oli tämäkin taisto käytännössä ohi ensimmäisen 20 minuutin jälkeen, kun taululla komeili maskulaisten johtolukemat 3-0. Avauserän…

10. Marras

Vee niin kuin Voitto, Vahdosta ja Vehmaasta

Miesten kakkonen mursi kotiturnaus taian. Sunnuntain sumuisen aamun vastus tuli Vahdolta, legendaariselta Team-17-joukkueelta. Liekö syynä vastustajan kapea pelaajakavalkadi vai managerimainen olotila, mutta eka erä oli Maskun hallussa - muutamia vastustajan vetoja lukuun ottamatta, jotka Pora hoiteli…

08. Marras

Concordia res parvae crescent. (Tykit 95).

Concordia res parvae crescent = Yksimielisyydessä pienet asiat kasvavat. Tykit 1995 selvittivät suoraan tiensä 1995 SM ylempään jatkosarjaan. Ensimmäinen erä oli maaliton ja Tykit sekä Hirvensalon Heitto tunnustelivat joukkueina toisiaan. Masku sai ensimmäisen…

04. Marras

Seuran syyskokous

SBS Masku ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään Hemmingin koululla torstaina 26.11. kello 19.00 alkaen. Esillä ovat ne asiat, joista pitää seuran sääntöjen mukaan päättää yleisessä syyskokouksessa. Päätöksentekoon voivat osallistua kaikki seuran täysi-ikäiset jäsenet. Tervetuloa! Johtokunta

02. Marras

Edustus lanasi SalBan

Miehet jatkoivat kotikentän maalitehtailuaan sunnuntain pelissä raumalaisia vastaan. Kun kymmenen tehtyä maalia riitti TPS-pelissä maalin tappioon, niin tällä kertaa yhdeksän kihausta riitti reiluun voittoon. Peli oli käytännössä ohi vartissa. Maskulaiset latoivat taululle 5-0-lukemat ja peli oli pitkälti…

02. Marras

Adhuc sub iudice lis est (Tykit 95)

Adhuc sub iudice lis est=Kiista on vielä ratkaisematta. Tykit 08.11.2009 Leaf Areenalle.   Isänpäivänä 08.11.2009 Tykit suuntaavat mailansa kohti Leaf Areenaa ja tulevat pelaamaan C95 SM:n ylemmän jatkosarjan paikasta.   Vastustajana on Hirvensalon Heitto.  …

Yhteistyössä

Fatpipe Maskun Kalustetalo Adidas Lähivakuutus Sportia World Mylly