Miesten edustus päätti kautensa jälleen tappiollisesti, kuten aikaisempinakin kausina. Kotijoukkue RuPu halusi pisteitä selkeästi enemmän kuin vierasjoukkue, jonka peli molempiin päihin oli huolimatonta. Pelin alkuun tulleet maskulaismaalit saivat otteen löystymään liikaa ja varsinkin puolustuspäässä oltiin nukuksissa rankasti. Kotijoukkue naputteli avauserän loppuun 4 maalia täysin maskulaisuinahduksista ja siirtyi erätauolle 4-2-johdossa.
Toisen erän alku ei paljoa vieraille lupaillut, kun kotijoukkueen Tiuttu vei varmalla rankkarilla kotijoukkueen 5-2- johtoon. Loppu erästä mentiin kohtalaisen tasaisissa merkeissä ja hetkittäin näytti jopa siltä että maskulaiset voisivat päästä peliin mukaan varsinkin kun Tuominen teki kavennuksen 5-3:n ennen erän puoltaväliä. Paikkoja oli ennen Villen maalia ja maalin jälkeen useita, mutta kun viimeistely oli yhtä huolimatonta kuin puolustaminen, niin lopputulos oli arvattavissa. Toiselle erätauolle lukemista 5-3.
Kolmannessa erässä peliä saatiin painettua kotijoukkueen päätyyn, mutta edelleen huonot laukaukset ja vastustajan maalivahti pitivät lukemat ennallaan. Erän puolivälin jälkeen maskulaisten työ vihdoin palkittiin, kun Make pääsi kuittaamaan maskulaiset maalin päähän illan toisellaan. Mutta muutama minuutti myöhemmin oman pään löysäily päästi vieraat taas kahden maalin karkumatkalle. Samassa ajassa otettu aikalisä ei paljon lämmittänyt, kun RuPu siirtyi jo ratkaisevan tuntuisesti 7-4-johtoon pari minuuttia myöhemmin. Kostamon huilu puhui vielä viimeisen kerran tällä kaudella, tuoden maskulaiset kahden maalin päähän, mutta siihen kiri jäi. Tiuttu iski hatullisen täyteen hetkeä myöhemmin ja Liukas laittoi alivoimalla tyhjiin loppulukemiksi 9-5.
Viimeisen kierroksen tulokset merkitsivät sitä että Masku sijoittui sarjassa neljänneksi 22 pisteellä. Wirmo ja SalPa aloittivat jo karsinnat ylöspäin ja Ryhti tippui kolmoseen. Sonics ja Sheriffit karsivat kolmosen kärkijoukkueiden kanssa sarjapaikastaan. Maskulaisittain kausi oli paras ja tasaisin esitys kakkosessa sekä pisteellisesti että pelillisesti. Vain yksi (numerollisesti) paha notkahdus sattui kauteen. Harmillisesti joukkue ei pystynyt kääntämään muutamaa kamppailua voitoiksi vaikka niihin avaimet olikin. Kauden ratkaisut voi laittaa kylmästi reiluun 5 minuuttiin: vieraspeli Wirmoa vastaan, jota johdettiin parhaimmillaan 4 maalilla ja vielä minuutti ennen loppua maalilla; hävittiin jatkoajalla. Sekä kotipeli SalPaa vastaan, joka myös oli täysin hanskassa muutama minuutti ennen loppua, mutta onnistuttiin ryssimään tappioksi. Noista kahdesta pelistä 4 pistettä niin kevään tilanne olisi ollut ihan toinen. Lisäksi sarjan erikoisuus oli TPS2:n harjoittama pelaajakierrätys, joka toi ilmaisia pisteitä muutamalle sarjan joukkueelle. Pelaajista esiin voidaan nostaa elämänsä syksyn pelannut Pappa, joka pokkasi jälleen tähtikisan voiton ja ensimmäistä kertaa joukkueen maalipörssin voiton; keväällä Pappa palasi omalle tasolleen ja sijoittui pistepörssissä sijalle 9. Joukkueen sisäisen pörssin voiton pokkasi Ana (pistepörssin 8.), joka hitaahkon syksyn jälkeen oli keväällä kovemmassa iskussa ja näytti taitonsa. Aina luotettava maestro lähtee kaukomaille töihin, joten ainakin ensi kauden alussa edustus joutuu pärjäämään ilman supertähteään. Pohjanmaan lakeuksilta vauhtia otteisiinsa hakenut paroni Santanen pelasi myös kohtalaisen nousujohteisen kauden kovasta reissaamisesta ja vähäisestä treenimäärästä huolimatta. Puolustuksen kauden komeetta oli nuori Joonas Nurminen, joka oli äijien peleissä heti mies paikallaan ja hoiti ruutunsa mallikkaasti molemmissa kenttäpäädyissä. Painakaa nimi mieleen. Kostamon Jounin kausi oli vähintäänkin sähköinen; ainakin hyökkäyssuuntaan huilu-virtuoosi oli vaarallinen ja ensi kaudella jälleen joukkueen tukipilareita. Myös Halmisen Juho voi olla tyytyväinen kauden kokonaispanokseensa. Maalivahtipeli oli Maskulla todella hyvällä mallilla; kolme tasavahvaa kassaria hoiti hommansa kunnialla ja piti joukkuetta pystyssä monissa väännöissä. Yhtään peliä ei maalivahtipelillä hävitty, useita sen sijaan voitettiin. Toivottavasti sama meininki jatkuu tulevalla kaudella. Kaiken kaikkiaan maskulaisilta lähes kiitettävä suoritus ja ensi kauden rakennus on jo alkanut. Pelaajamarkkinat käyvät kuumina jo nyt, joten jos koet että olet kakkosessa pärjäävä pelimies ja haluat kehittyä hyvässä porukassa niin ei muuta kuin yhteyksiä seuraan tai edustuksen valmennukseen. Miesten edustus kiittää kannattajiaan, tukijoita sekä seura-aktiiveja hienosta työstä joukkueen hyväksi ja toivottaa kaikki tervetulleiksi salibandyn pariin taas ensi kaudella. Kiitos!
Kalu-Kääkkä
Ps. VuPe allstars vie ja edari vikisee...