Esittely
Ottelutilastot
SBS Masku Edustus miehet - Satabandy
2018-2019 - Edustus miehet - M3DIV LR
Klo 15:30 Hemmingin liikuntahalli, Masku
25
Mar

Otteluennakko


Me Vs. Satabandy

Satabandyn voidaan sanoa olevan joukkueelle jo vanha tuttavuus. Joukkueet kohtasivat viime kaudella kahdesti, joista Masku kampensi voitot molemmista peleistä numeroin 2-1 ja 8-4.

Viime kauteen kovin odotuksin lähtenyt porilaisjoukkue tippui, kaikkien yllätykseksi, karsintojen kautta 4-divisioonaan. Kabinetin ja muiden joukkueiden kautta tulleet avut kuitenkin mahdollistivat joukkueen pelaamisen 3-divisioonassa tälläkin kaudella. Se on hyvä asia, koska viime kauden pelit muistuttivat pääosin salibandya ja olivat rehtejä vääntöjä.

Porilaisseura on lähtenyt tähän kauteen hieman uudistetulla kokoonpanolla, mutta myös viime kaudelta tuttuja pelimiehiä toki löytyy joukkueesta. Satabandy on kerännyt kauden neljästä ensimmäisestä pelistä kasaan kaksi pistettä, voittamalla SBS Atomin, jolle taas Masku kärsi kirvelevän tappion Luvian tulitikkuaskissa. Lähtökohdat otteluun ovat siis selvillä, molemmat joukkueet tarvitsevat kipeästi pisteitä. Mikäli viime kaudelta tuttu kaava toistuu, pallonhallinta tulee olemaan suurimmaksi osaksi SBS Maskun joukkueella. Satabandy keskittyy ensisijaisesti varjelemaan omaa kenttäpuoliskoaan ja varovaisen karvauspelinsä kautta hyötymään mahdollisesti saatavista vastaiskuista. Erityisesti Hemmingin salibandypyhätössä keskialueen ylitys on ensisijaisen tärkeää, eikä kotijoukkueen tule sortua höntyilemään vastustajan kenties passiivisen ryhmittymän kanssa.

Ottelun tulee voittamaan se joukkue, kumpi varjelee omaa maaliaan tarkemmin. Virheistä tällä kentällä rankaistaan armotta, joten pääkoppansa paremmin hallitseva joukkue todennäköisesti seisoo loppukiilassa kaksi pistettä rikkaampana.

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
Edustus miehet 10 - 2 VL
(3 - 0) (3 - 1) (4 - 1) (0 - 0) (0 - 0)
Satabandy
Lisää uutisia
SBS Masku ry
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31
Kategoriat