Taas maalin tappio

01.02.2017

SBS Masku jumiutuu yhä tiiviimmin salibandyn kakkosdivisioonan häntäpäähän, kun joukkue jatkaa erikoista sarjaa keräämällä yhden maalin tappioita. Näin kävi jo neljännen kerran peräkkäin, kun maskulaiset piinasivat lauantaina sarjan kärkikahinoissa olevaa Loimaan Leiskua lopulta pisteettömästi maalein 3–2 (1–1, 1–0, 1–1).

Harvinaisen vähämaalisessa matsissa Antti Alilonttinen toi avauserän puolivälissä Maskun tasoihin Niko Sunin syötöstä. Toisessa erässä Leisku siirtyi uudelleen piikkipaikalle, mutta toiselta takaiskulta vierailijat välttyivät, kun Maskun kasvatti Miro Portnoj epäonnistui rankkarissa.

Päätöserässä Masku joutui jo kahden maalin takaa-ajomatkalle, kunnes miesten joukkueeseen läpimurtonsa tehnyt junnuikäinen Joonas Sukari kavensi neljä minuuttia ennen loppua Niko Huhtalan passista. Kiri jäi kuitenkin vajaaksi eikä Masku enää ehtinyt pistejahtiin.

Kun SBS Maskulla on pelaamatta runkosarjassa neljä ottelua, niin joukkue lymyilee sarjataulukossa toiseksi viimeisenä. Suoran putoajan paikalla oleva SB Hirvensalo väijyy kahden pisteen päässä. Maskun tilannetta tukaloittaa se, että joukkue on hävinnyt taulukon alakerran kahinoissa kahteen otteeseen Hirvensalolle ja SB Naantalille.

SBS Maskun valmentaja Henri Virtanen oli tappiosta huolimatta tyytyväinen joukkueen esitykseen.

– Peli oli meiltä pitkästä aikaa mallikasta kaikin puolin. Pelasimme tasaisen pelin ilman suuria huippuja tai notkahduksia. Vastaavalla asenteella ja pelihuumorilla olisi moni peli voitettu tätä aikaisemmin. Kun vastassa oli kuitenkin laadukas joukkue, niin tuloksena oli niukka tappio. Harmiksemme se oli neljäs peräkkäinen maalin tappio. Loimme laadukkaita maalintekopaikkoja. Harmiksemme vastustajan maalivahti pelasi aivan huikean pelin ja nollasi hyvät paikkamme kerta toisensa jälkeen, Virtanen totesi.

– Vastustajan ykköskenttä oli jälleen kerran heidän syömähampaansa. Tätä tiesimmekin odottaa. Harvoin kolmella maalilla salibandyottelua voitetaan, mutta nyt voitettiin. Harvoin tappion jälkeen on tyytyväinen, mutta nyt jäi sellainen olo, että hävittiin hyvin, jos näin voi sanoa.

Maskun pyristelyä putoamistaistossa ei suinkaan helpota se, että seuraavaksi joukkue kohtaa sarjakakkosen, salolaisen IBK Medan. Ottelu alkaa keskiviikkona Hemmingin liikuntahallissa kello 18.30.

Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä

18.04.2018Uusi joukkue 2012 syntyneille pojille ja tytöille
09.09.2018SBS Maskun C-tytöt SM-sarjaan
27.08.2018SBS Masku/SBS Wirmo yhteisjoukkue SM-sarjaan
21.06.2018FBC Turku ja SBS Masku koulutusyhteistyöhön
18.04.2018Maalaisseurojen C2-pojat yhteistyöhön
10.04.2018Milla Nordlund siirtyy Ruotsiin
05.04.2018C-tytöt aloittavat yhteistyön SB Naantalin kanssa, tavoitteet asetettu korkealle
03.04.2018Tupla katusählyturnaus Maskussa 9.6.2018
26.03.2018Miesten edustus jatkaa kolmosessa
25.03.2018SB Naantali aloitti voitolla, taistelu jatkuu maanantaina

Siirry arkistoon »