Alku-uinailu kostautui

Share |
02.02.2017

Alku enteili totaalista katastrofia, kun SBS Masku ryhtyi keskiviikkona haastamaan salibandyn kakkosdivarin kärkikahinoissa viihtyvää salolaista IBK Medaa. Pujottelukeppejä näytelleet maskulaiset kaivoivat pallon omasta pömpelistään viisi kertaa vajaassa 12 minuutissa.

Vaikka Masku piristyi ja kiri päätöserässä jo kahden maalin päähän, kotijoukkueen loppumylläkkä ei tuottanut pistepottitulosta. Vääntö päättyi vieraiden eduksi numeroin 7–10 (1–5, 3–3, 3–2.).

– Alussa tökki lähes tulkoon kaikki. Touhu näytti silti, että junnujoukkue olisi ollut ensimmäistä kertaa kentällä. Juoksimme perässä, olimme myöhässä, panikoimme ja höntyilimme, Maskun valmentaja Henri Virtanen kuvaili.

Kun Masku muutti taktiikkaansa karvauspelissä ja puolustusasetelmissa, peli alkoi tasoittua jo avauserässä.

– Silti tuli edelleen puolustuslapsuksia. Kun tiivistimme kahteen kenttään, vastustaja oli ajoittain helisemässä ja pystyimme luomaan riittävästi laadukkaita maalintekopaikkoja. Ehkä ratkaisussa näkyi taas se, että toinen on tottunut voittamaan ja toiselle on tullut niukkoja tappioita.

Masku on jumiutunut putoamisvaaravyöhykkeelle. – Sarjataulukko ei valehtele. Meillä perusongelma on se, että pystymme kyllä ulosmittaamaan potentiaalimme kovia joukkueita vastaan, mutta heikompia vastaan iskee virkamiesasenne.

Avauserässä Maskun ainokainen lähti Kalle Tuomisen oivasta pitkästä syötöstä, jonka jälkeen nopean vastahyökkäyksen päätti Joni Lempiäinen. Toisen erän alussa Rami Lehtola punnersi väkisin keskeltä läpi kavennukseen.

Ottelun puolivälin jälkeen Masku pääsi peliin mukaan osittain Meda-molarin avustuksella, kun ensin Eetu Jokisen veto upposi puolikentästä ja heti perään Juuso Aittala sijoitti pienestä kulmasta tolpan juureen.

Päätösjaksolla Masku yritti vielä sinnitellä Arttu Frimanin kahdella ja Kalle Tuomisen yhdellä osumalla. Runsaan kahden minuutin loppuhässäkkä ilman maalivahtia tuotti vielä tukun tilanteita, kunnes Meda niittasi lopullisen ratkaisun tyhjää verkkoon.

Taulukossa toiseksi viimeiseksi jämähtäneellä Maskulla on jäljellä kolme runkosarjamatsia.

– Se on selvää, että olemme pelanneet alla oman tasomme. Silti tällä joukkueella olisi noloa pudota kolmoseen, Virtanen myönsi.

Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä

01.11.2017Sivujen ulkoasu
30.08.2017Salibandya vuonna 2011 syntyneille!
21.10.2017Rakkaat naapurit vierailevat Hemmingillä!
08.04.2017SBS Maskussa ja SBS Wirmossa puhalletaan nyt yhteen hiileen
03.04.2017Karsinta päättyi putoamiseen
06.03.2017Karsinta alkaa vieraskentällä
27.02.2017Putoamiskarsinta kutsuu
02.02.2017Alku-uinailu kostautui
01.02.2017Taas maalin tappio
23.01.2017Wirmo lisäsi Maskun tuskaa

Siirry arkistoon »